MINDY JA METTE

VILLANTUOKSUA JA VESIHÄNTÄ

2012-02-21T11:38:00.002+02:00

Meillä asuu märkä lammas ja sen kaverina laiha vuohi, ainakin jos on aistejaan uskominen. Mindy tuo turkissaan sisälle uskomattomat määrät lunta, mikä sitten lainehtii lätäkköinä lattioilla, aiheuttaa hauskoja hypähdyksiä sohvalta, kun ihminen vahingossaa istahtaa Mindyn nukkumakohtaan sekä tunkkaista märkien tumppujen tuoksua.

Laiha vuohi on taas ottanut asuinsijakseen mökin sohvan selkänojan. Tällä kapealla alustalla se istuskelee ja makoilee ympäristöään tarkastellen.

Koska Hesari pitää nauttia aamulla, luin tänään aamukahvilla isäntäihmisen eilen postilaatikolta hiihtämän eilisen lehden. Siinä oli juttu överiksi paisuneesta lemmikkieläintouhotuksesta, näin ainakin toimittajaa tulkitsen. Suomalaisten on aina ollut vaikea suvaita toistensa innostumista jostakin asiasta ja syyllisyydentunteen herättäminen se vasta hauskaa onkin. Jos ruotsalaiset, englantilaiset ja jenkit tekevät tutkimuksia koirien vaikutuksesta autistilasten unenlaadun ja mielialan paranemiseen terapiakoirien avulla ja vanhusten vireystason ja onnellisuuden nousuun laitoksissa, kun sinne tuotiin koiria, niin mitä tekevät suomalaiset: Syyllistävät toisiaan koirienpidosta ja kakoista tien vierellä!
Minä jatkan häpeämätöntä koiranpitoa ja vieläpä koirien pukemista:

Tätä turkkia kun ei näille leveysasteille ole tarkoitettu, varsinkaan lyhyenä. Mette, vesihäntäinen vesiäisneiti sen sai huomata. Enpähän enää trimmaa koiria keskitalvella. Häntäongelmaan auttoi fööni, lämmitin ja Rimaldyn. Mittatilausasukin on koiralle ensi talveksi suunnitelmissa. Hankkisiko tällaisen ekologisen villaloimen

Kuva W-WooL

vai mittojen mukaan tehtävän kokohaalarin?

Kuva Janutex

OUTOJA OTUKSIA

2012-02-11T16:00:00.002+02:00

Kun lähtee kameran ja koirien kanssa jäälle, saa tuliaisiksi kokoelman omituisia otuksia/otoksia:

Jotkut otukset ovat kieltämättä vielä oudompia kuin toiset:

Ne taitavat myös tahattomat taiteelliset asetelmat:

Kuvassa ilmentyy vastakkaisten suuntien välinen jännite, vai mitä?

Oleellista pienemmän otuksen mielestä on edelleenkin kova vauhti. Vanhempi ja viisaampi ei turhia hötkyile:

Ja vaikka se juoksisikin, poistaa pehmeänä aaltoileva turkki kuvista vauhdin tunnun.

Mindyn turkki sen kun kasvaa ja voi hyvin. Se on takuton ja auki ihoon asti. Paras turkki ikinä! Kunhan ilmat lauhtuvat, saa siitä mahtavan määrään villaa kehrättäväksi. Karvan laadun salaisuus taitaa olla kotoinen mäntysuopa. Syksyllä koiruus onnistui moneen kertaan käymään kierimässä supikoiran tuotoksissa ja kun mökiltä oli kesävesijohto jo pois, sai se aina turkinpesun kylmällä järvivedellä ja mäntysuovalla.

Mette taitaa olla sitä mieltä, että pakko pitää vauhtia, että tarkenee!

PILLI JA PULLA

2012-02-07T20:52:00.000+02:00

Pilli ja Pulla, ei ku Mette ja Mindy

Meten tulevaisuuden suhteen on tehty isoja päätöksiä.
Koska se on herkkä ja terävä ja sekä toimintakykyä että miellytämishalua voisi olla enemmän, olemme kasvattaja-Sarin kanssa yhtä mieltä siitä, ettei sitä käytetä jalostukseen. Näitä ominaisuuksia tai puutteita kun kukaan ei kaipaa rotuun lisää.
Nyt toivon, että sterilointi tuo lisää vakautta pieneen koiraan. Ainakin hormoonivaihteluiden tuomat ongelmat katoavat sen käytöksestä. Toisaalta omaa tietotaito-pääomaahan tämän koiran emännyys vain kasvattaa, elämähän olisi aivan liian haasteetonta kahden mindymäisen koiran kanssa!
Ongelmakoirakurssi on kuitenkin tuonut merkittävästi hyvää laatua Meten elämään. Se on selkeästi aiempaa oma-aloitteisempi ja tarjoaa tekemistä, jolloin sen kouluttaminen on helpompaa. Juuri tämäntyyppisen koiran kanssa jyrkkä johtajuusajattelu ja resurssien tiukka määrittely palkkioina tekemistä vastaan ajaa umpikujaan, eli koira lamaantuu ja lakkaa tyystin yrittämästä. Lisääntynyt aito itsevarmuus tekee Metestä myös rennomman, jolloin sen turha reagointiherkkyys vähenee ja vastaanottokyky lisääntyy. Haasteet ja tavoitteet on kuitenkin mitoitettava realistisiksi ja ihan arkisiksi.

Lumiränniravurit

PALLOILUA

2012-01-28T18:37:00.001+02:00

Meten kurssikerroilla 7 ja 8/10 oli ohjelmassa erilaisia ääniä, kertausta entisestä ja palloilua.
CD-levyltä koirille soitettiin eri äänimaailmoiden ääniä (mm. eläinten, lasten, koneiden jne.) Tällaiset levyt on luotu pikkupentujen sosiaalistamisvaiheeseen kasvattajan luona. Jos tämän varhaispentuvaiheen äänimaailmaan tutustuttaminen on jäänyt puutteelliseksi, voi itse helposti esim. Youtube-nauhoituksilla luoda oman koiran tarpeisiin sopivan setin.
Mette ei haukkunut ääniä, toisin kuin kurssitoverinsa, se seuraili ääniä selvästi ihmetellen, missä oikeat äänilähteet olivat.
Viime torstaina oli vuorossa palloilua koirien jumppapalloilla. Mindy on rakastanut pikkupennusta lähtien hypätä ihmisten jumppapallon päälle ja tasapainoilla sillä, Mette on tähän asti lannistunut ennen kuin se on päässyt hauskuusvaiheeseen.
Nyt oma-aloitteisuus ja yritteliäisyys on kuitenkin lisääntynyt sen verran, että se kosketuskepin avulla laittoi ensin etutassut pallolle, sitten hyppäsi sitä vasten ja lopulta kokonaan pallon päälle. Harjoitus kävi myös emännän lihasharjoituksesta, pitihän minun pitää pallo reisilihasten avulla paikoillaan. Kotona se hyppäsi tänään innoissan omalle pallolle. Hyvä niin.

Pesäntekopuuhia

Muutoin neiti on ollut yksi kitisevä lapanen. Valeraskaus hormoneineen on saanut pikkuneidin aivan sekaisin- taas kerran. Laiskuuttani kävin Meten kanssa ammattitrimmajan luona Trim It-trimmaamossa ja kun turkki lähti, paljastui sen alta paisuneet nisät ja nälkiintyneen näköinen koira. Ruoka ei tietenkään ole maistunut tälle piipittäjälle. Mette ei hoivaa mitään lelujaan, vaan taantuu pikkupentumaiseksi vinkujaksi. Onneksi karvojen leikkaaminen tuo lisää leikkimisen iloa, kun näkee enemmän. Minulla on nyt pussillinen karvoja odottamassa. Kunhan Mindy keritään, niin lähetän lastin kehrättäväksi. Ensi talvena voi sitten lämmitellä Mindy-Mette-tumpuissa!

TYÖKOIRA

2012-01-22T20:10:00.000+02:00

Työkoira, kun on, lähti meidän Mindy isäntäihmisen mukanatässä eräänä päivänä oikeisiin aikuisten töihin. Ihan siisteihin sisätöihinsiis. Isäntä puki päälleen tumman puvun, valkoisen paidan ja kravatin. Ja Mindypannan. Yhdessä he lähtivät sitten kohti Helsingin keskustaa ja toimistoa.

Mindy jatkaa:

Aluks me tultiin parkkihalliin ja mä ajattelin, että nytollaan joko koiranäyttelyssä tai Stockalla. Mut ei, ihan outo halli ja haiskummalle. Sit mä änkesin hissiin jayritin tietysti ruoanhajun kohdalla ulos, mut isäntäihminen ei päästäny.

Me tultiin jonnekin kummaan lasiseinäpaikkaan. Siel ihmisiiistu kopeissa. Aika ahdistavaa mun mielestä. Isännälläkin oli semmonen koppi.Tosi iso, mut ihan täynnä papereita. Mä tutkin pöydän, tuolin, roskiksen jasohvan ja ilmotin, et okei, tää on nähty, nyt voisin kyl jo lähtee himaan. Isäntäihminen sano, et me mennään kahvilleja mä ajattelin, et missä kahvi, siellä pulla, et ei ku menoks.

Kahvihuoneessa oli väkeä ja työkoirana mä laitoin ne hetitöihin, siis vuorotellen mua rapsuttamaan. Sinne änkes joku nuorimatemaatikon kloppi ja se otti mun remmin käteen. Mä katsoin sitä ja sanoin, et sit menoks poika! Ja sehän esitteli mulle sen kerroksen siitä toimistosta. Aika tylsä ja vähähajuinen paikka.
Kahvihuoneessa ei ollu pullaa vaan piparia, mikä on vielä parempi juttu. Se mua vähän kaduttaa, et sinne tuli myöhemmin vähän vanhempi rouva ja mä sanoin sille, et ei tähän mun laumaan tartte jälkeenpäin yrittää ängetä,mä oon ollut tääl jo ainakin viis minuuttia, siis tää on MUN KAHVIHUONE ja mun piparit (ja muntyöväen)!

Seuraavaks isäntäihminen meni jonnekin kokoukseen (boring)ja se onneks päästi mut yhden koiranaisen huomaan (joka harkitseeespanjanvesikoiran hankintaa). Tsiisus! Kyllä kuka tahansakoiraharrastajanainen yhden isäntäihmisen voittaa. Mä sanoin sille heti : -Mä voin kyl lähtee sun matkaan, jos emäntä on mut lempannu ja vaihtoehtona onvain toi isäntä. Just think about it!
Tän jälkeen mä vähän istuskelin tuolilla ja tein töitä ja pääsin uloslenkille

( nainen nii ku vaistoo toisen naisen tarpeet).

Kuva Stina Riihilahti

Sit isäntä tuli taas ja sano, et mamma oottaa. Vähänköjuoksin hissiin ja ulos. Mamma tuli ihmistrimmaajalta ja siis haisi aikaoudolle, mut kyllä se mun mamma oli. Me mentiin toiseen parkkihalliin ja mälöysin mun auton sieltä. Sit mä istuin mun auton etuistuimella ja valvoin, etmamma osaa varmasti ajaa kotiin.

HEI ME LEIKITÄÄN

2012-01-14T11:37:00.000+02:00

Neljännellä kurssikerralla teemana oli leikkiminen.

Liisalla oli mukanaan aktivointileluja, jotka sittenkiersivät koiralta toiselle. Mette leikki keskittyneesti ja innokkaasti.Itsekseen se on kyllä aina osannut puuhailla ja se keskittymiskyky ei herpaannuhelposti eikä se luovuta vaikeankaan lelun kanssa. Jos aiemmalla kerralla Liisajoutui sanomaan, että tavoitteena on saada Mettessä aikaan edes jotaintoimintaa, niin tällä kertaa tätä ongelmaa ei ollut.

Kosketuskeppi on Mettestä selkeästi hauskempi asia kuinkäsikosketus, niinpä se koskee keppiä paremmin kuin kättä. Se kiipeääkosketuskepin perässä vaikka pöydälle! Kieroperronarttu tulee siinä esiin varsinkin käden kanssa. Se yrittää koko ajanfuskata ja etsiä minimitasoa, josta saa palkan.

Vasta nyt alan todella tajuta, kuinka epävarma koira sekaiken pullistelunsa alla on: Uskalsimme ottaa viimeksikäsikosketusharjoituksia Liisan käteen, koska Mette oli jo oma-aloitteisestihakeutunut ensi kerrasta lähtien häntä nuuskimaan. Se ei kuitenkaan rohjennutkoskea ilman, että sen kosketuskepin avulla ohjasin koskemaan. Kouluttaja- Liisaei kuitenkaan Metten tapauksessa pidä pahana, että se tukeutuu minuuntoimintaohjeet saadakseen. Oma vaistoni sanoo myös samaa.

Kaiken kaikkiaan tämä tarkkiskurssi on ollut helpottavakokemus. Käytin aivan liian paljon aikaa siihen, että häpesin tilannettanivaikeasti koulutettavan koirani kanssa. Opin itse valtavasti kouluttamisesta jaennen kaikkea arjessa elämisestä tällaisen koiran kanssa. Kun Metten ottaasellaisena kuin se on ja muistaa tukea sitä aika monessa tilanteessa, arkisujuu.

Tietyt reunaehdot on pakko ottaa huomioon: Jos haluan, ettäMette ei rähjää hihnassa, ei kukaan muu vie kahta koiraa kerralla ulos kuinminä. Jos haluan, että se ei rähjää esim. kotiin tulevalle korjaajalle, pidänsen remmissä ja osoitan sille selvästi, kuinka haluan sen vieraaseensuhtautuvan. Tänään oltuaan ensin remmissä, laskin sen vapaaksi, se kävinuuhkaisemassa keraamisen lieden korjaajaa ja meni sitten nukkumaan.

Olimme uutena vuotena kylässä mökkinaapurissa, jossa Metteantoi itselleen vieraitten (nais)ihmisten silittää itseään, pussata ja joparapsuttaa vatsan alta. Ällistyttävää!

Kun sitten tulimme meidän tontille raketteja räjäyttämään,piti kuitenkin samalle rapsuttelijalle ilmoittaa, että TÄMÄ ON KYLLÄ MEIDÄNTONTTI!

Mette pöhinävalmiudessa

Mette on edelleen edistynyt. Leikkimään ihmisen kanssa sitäon kuitenkin vaikea saada ja kouluttaja sanoikin, että ei tuosta koirastataisteluleikkijää todennäköisesti ikinä tule. Mette pystyy ryhmässäkeskittymään tekemiseen, vaikka toiset haukkuvat pää punaisena. Ei sitämyöskään kiinnostanut häiriökoira, tekemässähän harkoissa oltiin eikä omareviiri ollut lähimaillakaan. Käsikosketukseen on Canis-lehden artikkelininnoittamana saatu uusi into. Kun käsi on korkealla ilmassa, pääseepomppukoskettamaan sitä, mikä on huisin hauskaa!

LOMAILUA

2012-01-02T12:04:00.000+02:00

Koirat viettivät joulunaikaa perinteisin menoin. Pikkulintuja peloteltiin, Otto-kaverin kanssa juoksenneltiin, jouluruokia kytättiin ja saunan lämmöstä nautittiin. Mindyn uusi vuosikin sujuu aina vaan helpommin. Tällä kertaa se jopa juoksi Metkun mukana laiturille pöhisemään Puumalan suunnasta nouseville raketeille. -Ei tartte meidän taivaalle tulla isottelemaan, tuumivat tytöt.

Raskaitten vahtitehtävien välissä on hyvä rentoutua saunan lämpiämistä odotellessa:

Emäntä ei joulunakaan anna riittävästi ruokaa, Mindy joutuu järsimään turvetta vatsan täytteeksi:

Mette, aikuinen narttu, alkaa pikku hiljaa huomata, ettei se aikuisena olo olekaan niin hauskaa ja on lieventänyt vähän aikuista asennettaan ja erehtyy vanhan ajan kunnon takaa-ajo- ja painileikkeihin Mindyn kanssa.

Vesikuppi on mökillä turha vekotin. Vedet nautitaan joko saunasaavista, järvestä tai sitten Otto-koiran kupista:

Vaikka välillä satoi vettä ja tuuli Tuomas- ja Hannu-myrskyjen muodossa sekä sähköt olivat pitkään poikki, niin kyllä maalla on mukavaa parhaan kaverin kanssa, näyttää Mindy tuumivan Metkua tönäistessään.

KOULUTUSTA

2011-12-10T21:40:00.001+02:00

Olemme aloittaneet Meten kanssa koulutuksen, jonkatarkoituksena on lisätä sen itsevarmuutta, itseluottamusta ja aloitekykyä sekävähentää sen halukkuutta rähjätä remmissä ja viime kesänä alkanuttaepävarmuutta vieraitten ihmisten koskettaessa/tutkiessa sitä.

Paljon on siistavoitteita.

Ensimmäisellä kurssikerralla koirat (joita oli kaksi Metenlisäksi) olivat kaikki omissa näkemiseltä rajatuissa nurkissaan. Mette ei ollutvähääkään kiinnostunut toisista koirista eikä provosoitunut toisen niistäaloitettua aina vimmatun haukun sen nähdessä vilauksenkin muista koirista. Tämäei sinänsä yllättänyt, Mette on pystynyt aina toimimaan asiallisestitreeniryhmissä suhteessa toisiin koiriin, rähjääminen kun rajoittuu oman talonympäristöön.

Aluksi treenasimme ”Saat sen, mistä luovut”-hommaa. Koskatämä oli tuttua, pystyimme aloittamaan avokämmeneltä tarjotusta namista (jotakoira ei saa ottaa). Koira saa katsekontaktin ottamisen jälkeen namin toisestakädestä. Uusi asia minulle oli se, että tätä voi varioida opettamalla tällä tavalla koiran esim.peruttamaan.

Sitten treenasimme kosketuskeppia. Meillä on hieno teleskooppimalli, johon on yhdistetty naksutin. Mette oliselvästi helpottuneen oloinen, kun se tiesi, mitä tehdä. Liikkuva kosketuskeppioli kuitenkin paljon hauskempi kuin paikallaan oleva.

Kun minä kuuntelinkouluttaja Liisa Tikkaa, Mette makoili jaloissani ja alkoi nukkua. En ole aivanvarma, onko se tällaisissa tilanteissa oikeasti näin rento vai onko”nukkuminen” jonkinlaista pakenemista stressitilanteesta.

Tällä viikolla kurssilla oli vuorossa laatikkoleikki. Ideanaoli lisätä koiran oma-aloitteista tarjoamista vastakohtana sille, että ohjaajahoukuttelisi sen namin kanssa tekemään jotain. Ohjaaja poimii naksuttamalla(eli vahvistamalla) koiran tarjoamista tekemisistä sen, mitä kulloinkin haluaavahvistaa.

Mette ei pelkää kolinoita, joten pystyin aloittamaanliikkuvalla laatikolla. Se tökkäsi kuonolla pahvilaatikkoa, kun se pysähtyi.Metelle tyypillisesti se kuitenkin kyllästyi tähän sangen nopeasti. Koiranongelmien ydinalueille pääsimme, kun sen olisi pitänyt tarjota jotain muutakinkuin tökkimistä. Kerran se hypähti ilmaan ja yritin vahvistaa sitä, muttatuloksetta. Otin kouluttajan kehotuksesta kosketuskepin mukaan ja käytin sitäapuna. Laatikko oli nyt auki ja tavoitetoimintona oli pään työntäminen siihen.Tämä onnistui. Positiivista oli se, että Mette ei alkanut piipittääturhautumista eikä lamaantunut täysin.

Metellä on jonkin verran reaktiivista käytöstä (se vastaanormaaleihin ärsykkeisiin epänormaalin voimakkaalla intensiteetillä) ja tämähankaloittaa suuresti sen kouluttamista sekä varmasti myös stressaa sitäitseään arjessa.

Kosketuskepin lisäksi vahvistimme käden koskettamista. Metteosaa vihjesanan ”käsi”, jolloin kättä pitää kosketta kuonolla. Koulutuksessavarioin käden sijaintia ja liikkumista, kotona olemme harjoitelleet erihenkilöiden kanssa. Tässä tavoitteena on lisätä koiran itsevarmuutta ihmistenkohtaamisessa ja se, että se muuttuu tilanteissa aktiiviseksi tekijäksi, jokapystyy vaikuttamaan ja joka tietää, mitä tapahtuu.

Tuliaisiksi kotiin ostin amerikkalaiset valjaat, joissa onkiinnityskohta lapaluiden päällä ja edessä keskellä rintaa. Ideana on se, ettäjos koiraa ryntää tai karkaa takajaloilleen, valjaat kääntävät se ohjaajaa päin.Ohitustilanteet kodin lähellä ovat nyt menneet hiljaa ja hyvin, jotentositoimiin valjaat eivät ole joutuneet. Metteä tuntuu kuitenkin rauhoittavantämä tuplakiinteä remmisuhde mammaan, tai sitten vain kuvittelen.

Saturday night fever Mindyn ja Meten tapaan

Tänä aamuna heräsin puoli kuudelta siihen, että koira vinkaisi vuoteeni vieressä. Mette siinä istui ja johdatti minut alakertaan. Pimeässä olohuoneessa terassin oven edessä pörräsi Mindy ja ikkunan takana terassin pöydällä Ronja-kissa. Koska satoi vaakatasossa ja tuuli reippaanlaisesti, päätin armahtaa kissan ja päästää sen sisälle ennen lakisääteistä ovenavausaikaa. Vasta kömpiessäni takaisin nukkumaan tajusin, mitä Mette oli tehnyt. Se oli ihan itse keksinyt herättää minut avaamaan oven.

ERÄÄN SUHTEEN LOPPU

2011-11-26T21:53:00.001+02:00

Metten poikaystävä nro 2 on päättänyt maallisen vaelluksensatiikerin muodossa. Eilen ei töistä tullessa tarvinnut paljon arpoa siitä, mitäalkaisi tehdä, kunhan saisi ulkovaatteet päältänsä riisuttua. Teurastettu Tikru,sisukset pitkin olohuonetta, oli sen verran murheellinen näky.

Miten ihmiset kestävät narttukoiriensa juoksuja? Mettenjuoksuja on nyt kestänyt kaksi viikkoa. Kaksi viikkoa ininää, kitinää ja vinkunaa. Kaksi viikkoa Tikrun pahoinpitelyä, läähättämistä, ruoastakieltäytymistä ja toikkarointia siellä täällä hullun kiilto silmissä. Jos jotainmyönteistä näin peruspessimistinen ihminen tilanteesta voi löytää, niin se onse, että pöksyt ovat neidillä pysyneet hyvin jalassa. Suojausosastolla Mettellekelpaa ihan Pirkka-laatu, eikä käy, niin kuin edesmenneellä monirotuisellakoiratutulla, joka silppusi kaiken muun, paitsi Always ultrat, tuhannenpäreiksi. Tästä on hyvä jatkaa valeraskauteen!

Aiemmin siteeraamani luennoitsija mumisi ennen varsinaisenluennon alkua kypsyneensä narttuun, joka oli joko juoksussa tai valeraskauttapoteva ja näiden tilojen välissä yritettiin sitten tehdä jotain järkevää. Iknow that feeling!

Mitäs nyt tehdään?

Tikru-vainaan jälkeen on Mette himoinnut isäntäväen tyynyjä. Minä suivaannuin moisesta ja pelastin vuoteen selkänojatyynyt saunan lauteille, oven taakse saavuttamattomiin. Mette vietti monet haikeat hetket uikuttaen pesuhuoneessa katsoenhaikeasti lauteille päin. Onko tämä oikeasti ihan normaalia juoksukäytöstä?
Mindy on yrittänyt sopeutua uuteen rooliinsa kakkosnarttuna.Se on ihan hillittömän leikkihaluinen ja jää odottamaan lenkillä remmissä pennun lailla ihan kaikkia näkemiään koirialeikkimään kanssaan. Kun Mette ei leiki sen kanssa, niin mammalle jää paljonhommia. Jos aamulenkin jälkeen jää edes vähän aikaa, niin vien Metten sisälle jajään pihalle heittelemään Mindylle palloa. Samalla toivon kelloa vilkuillen, että Turunväylä vetää Munkkiniemen suuntaan, eikä kukaan törppö ole aiheuttanut ketjukolaria.

AIKUISIA NARTTUJA JA IKIPENTUJA

2011-11-19T21:05:00.001+02:00

Ongelmien määrä on vakio.
Nyt kun Mette keskittyy olemaan AIKUINEN JOHTAVA NARTTU, on Mindyllä krooninen leikkivaje. Aikuisen juoksuisen nartun elämä on totista, ei siinä ehdi koheltaa jonkun holtittoman vanhapiika-siskon kanssa. Lenkillä tarvitsee haistella ja merkkailla sekä vinkua !?! Kotona pitää potea jotain syvää elämäntuskaa, vinkua ja odotella austenilainen ilme päällä tulevaa valeraskautta. Jösses! Mindy on leikkinyt pehmoleluilla, lenkillä remmillä, pannut päänsä jokaiselle mahdolliselle polvelle ja haastanut kaikkea liikkuvaa leikkimään kanssaan.
Silloin aikanaan mammalta jäi niin lisuri kuin väikkärikin tekemättä, mutta välillä arjessa tuntuu, että ainakin kasvatustieteen lisurin verran on lisätietämystä hankittu tällä eläinpuolella. Tätä tietoa voi käyttää ja hyödyntää ihmislapsien kanssa. Olin torstaina biologianopettaja-koiraharrastajan luennolla aiheena koira-suomi-sanakirja. Luennoitsija sanoi siirtäneensä suoraan luokkahuoneeseensa ylä-asteella tietämyksensä rauhoittavista signaaleista. Haukottelu ja sen toteaminen, että opea väsyttää, toimii kuulemma aina. 4A, tätä kokeillaan!
Isäntäihminen on muuten pahasti lipsunut valitsemaltaan tyly, mutta ynseä-linjaltaan suhteessa koiriin. Hänen on usean todistajan läsnäollessa viime päivinä monesti kuultu sanovan Mindylle, että jos olo käy liian ahtaaksi, niin toi toinen lentää niska-perse-otteella tästä talosta. Voiko kauniimpaa kiintymyksenosoitusta koiralle osoittaa!
Minun tätä kirjoittaessa Otto hoiti kuukausirahavelvoitettaan ja kusetti koirat, eli hoiti virallisen iltapissatuksen. Isäntäihminen valitti pojalleen, että tämä voisi laittaa aikuiselle johtavalle nartulle housut takaisin jalkaan, jotta asunto pysyisi siistinä. Poika vastasi, että kolmen lapsen isältä tuo onnistunee ihan itseltäänkin.

Mette ja Ronja kauneusunilla

VERETÖN VALLANKUMOUS

2011-11-18T21:10:00.002+02:00

Viikko sitten torstaina räjähti:

Menin koirien kanssa agilityhallille todetakseni, ettei avain käynyt sisäoveen, vain ulko-oveen. Soitto hallinpitäjällekään ei auttanut ja palasimme kotiin.

Turhautuneet koirat kävivät kovilla kierroksilla ja alkoivat kotona tapella - totisemmin kuin koskaan ennen. Kun tytöt painuivat ryskyen päin lasipöytää, jolla paloivat kynttilät, oli pakko panna tappelu poikki. Otto ja Ilari tulivat omista huoneistaan ihmettelemään meteliä ja säälittelemään Mindyä, joka oli painunut tuolin alle. Pojille seurasi lyhyt luento ja vein sen jälkeen koirat yksitellen ulos. Mindyn lenkityksen jälkeen se yritti nousta Metten selkään ja Mette murahti kerran. Loppuillan Mette patsasteli olohuoneessa häntä koholla ja Mindy hiippaili seinänvieriä.

Seuraavana aamuna, mennessämme ulos, Mette seisoi eteisessä ja Mindy ei uskaltanut tulla sinne ollenkaan. Käskyäni se kuitenkin totteli, ja lenkillä oli kireän jäykkä tunnelma koirien kesken. Iltapäivällä lähdimme mökille ja pimut jakoivat kuopukselta jäävän takapenkin sopuisasti.

Mökkipihalla oli jähmeä meininki. Ei tietoakaan tavanomaisista riekkukahdeksikkoradoista, vain jäykkää ja hidasta kuljeskelua ympäri tonttia. Mindy tuli hanakasti sisälle eikä mennyt kuistille, jos Mette oli siellä. Mette ilmoitti myös matalalla murinalla, ettei Mindyä sinne kaivannut.

Ilma oli seuraavana aamuna suht lauha, samoin koirien välit. Järjestys oli kuitenkin muuttunut, nyt Mindy haki Metteä leikkimään, eikä päinvastoin. Asioita tehtiin kuitenkin yhdessä ja yhteistoimin. Mette nirsoili ruuasta ja Mindy kävi imaisemassa sen kupin sisällön kuten ennenkin. Viikonlopun jälkeen ei vallankumousta ulkopuolinen voisi nähdä oikein mistään. Ruokintajärjestys on entinen ja herkkuja on aina annettu satunnaisessa järjestyksessä. Mindy yritti aluksi saada ihmisiltä extrahuomioita ja Mette kävellä lenkeillä ensimmäisenä. Nyt ainoa ylimalkaisesti havaittava muutos on se, ettei Mindy enää astu Metteä. Veretön vallankumouskin muuttui veriseksi: Metten juoksut alkoivat. Se hyvä kaverisuhde, mikä meidän pimuilla oli, jatkuu, arvojärjestys vain muuttui.

Mette-mangusti ja asennetta pelissä

METTE, SAUNAREMONTTIMISSI

2011-11-05T16:30:00.000+02:00

Joskus taannoin lupailin, että päivittäisin saunaremontin valmistuttua tilannetta koiramaisesta näkökulmasta. Se päivitys on luvassa nyt. Apuna toimi auliiksi linssiluteeksi muuntunut Mette, jonka syrjäytti vain yhdessä kuvassa Mindy.

Koirien pyyhkeiden säilytyskaappi-idea toimii hyvin. Ja kuten kuvasta näkyy, pyyhkeet ovat tähän aikaan vuodesta ahkerassa käytössä. Kori on miltei tyhjä:

Mamman muisto kaapista tosin on se, että kaapin takalevy oli jo saapuessaan rikki. Uuutta levyä kaappi odotti kolmisen viikkoa ja tietysti olohuoneessa.
Pilarimallista kiuasta koirat aluksi vierastivat. Vesihöyry kun nousee useimmiten sen kyljistä, koska tällöin löylyt ovat pehmeämmät. Nyt Mette jo rentoilee, tosin kylmässä saunassa...

Lattialaattavalinta ei osunut ihan nappiin , jos ajatellaan hiekkaongelmaa. Mustat saumat, jotka kuivana ovat lähinnä harmaat, ovat kyllä armeliaat, mutta se hiekka näkyy. Suomudasta ei ole havaintoja. Ehkä se naamioituu taitavammin tai valuu lattiakaivoon. Eli hiekkakivi olisi ollut käpsäkämpi vaihtoehto. Tässä alla poseeraa Mindy hiekkakerroksen päällä.

Mamman näkökulma tähän kuvaan on, että tuon saakutin boordin piti olla keskellä seinää ja siihen sen tussilla merkkasinkin, mutta reaalitilanne on toinen. Ehkä seinä on nyt jotenkin jännitteisempi... En meinaan jaksanut vaatia sen purkamista.
Rättipatteriseinän sen sijaan revitytin kertaalleen auki. Remonttimiehemme näes veti putket pintavetona laattojen päältä. Käytännöllistä, mutta rumaa.

Viimeinen kuva on sitten Metkun söpöstelykuva. Metku halusi näyttää, kuinka taitava tyttö pohjimmiltaan on. Saunajakkaralla istuminen ei ole temppu eikä mikään.

SYYSMANGUSTIT

2011-10-29T22:01:00.000+03:00

Meidän mangustineidot ottavat kaiken irti ihanista syyssäistä. Häntä pystyssä kelpaa kuljeskella rannoilla ja kaduilla. Ja varsinkin kadulla, kotitalon edessä, voi vähän pörhistellä muille neidoille.

Vakavasti ottaen tuon Metkun kanssa on välillä helisemässä: Jos joku ulkoiluttajista sattuu vähän herpaantumaan niin, että se pääsee rähisemään jollekin nartulle meidän talon lähellä, tietää se aina kuukauden verran aktiivista työtä, jotta se saadaan ruotuun. Homma menee aina samalla kaavalla: Ensin konflikti suoraan meidän talon luona. Metku haukkuu raivopäänä remmissä reviirinuhkaajalle. Tämän jälkeen ainakin viikon verran puhkunaa ja puhinaa ja mamman syvää epäonnistumisen tunnetta. Sitten onnistuneita ohituksia minun hokiessani mantraa: -Hienosti, taitava, hyvä hiljaa! Tai jotain sinne päin. Ja vuolaita, vuolaita kehuja. Sitten seuraa seesteinen jakso, jolloin ihmettelen, että oliko meillä joskus joku ohitusongelma. Sitten kaikki alkaa taas alusta...
Jos Mette on lenkillä yksin, se pitää turpansa kiinni, aina. Mindyn seurassa se saa rähinärohkeutta, vaikka Mindy on leppoisasti hiljaa.

Harrastusrintamalla olen päätynyt treenaamaan koirien kanssa niin, että minulla on kerrallaan vain yksi koira mukana. Tiistaisin on epäviralliset tokotreenit ja torstaisin ihan yhtä epäviralliset agitreenit Juvanmalmilla. Metkun kanssa olen kokeillut kaikki variaatiot treenijärjestyksestä, mutta lopputulos on aina sama. Koira keskittyy muuhun kuin treenaamiseen. Jos olemme agihallissa Metten kanssa ja Mindy on autossa, niin Mette tarkkailee koko ajan merkkejä siitä, että se joutuu pois kentältä ja Mindy tulee tilalle. Jos otan Mindyn ensin, niin Mette on kiihdyttänyt itsensä siihen tilaan, ettei se kykene keskittymään mihinkään järjelliseen toimintaan.

Viime torstaina olin hallilla pelkän Metkun kanssa. Silloin se kyllä teki rataa, mutta jemmasi itsensä putkeen kerran, toisen ja kolmannenkin. Se kulkee perässäni kuin varjo, haluaa tehdä, mutta kun tekemisen aika on, on kuin lapamato. Olen nostanut kädet pystyyn sen kanssa. Viimeisen oljenkorren suunnitelma on takataskussa, kunhan vain ne juoksut tulisivat ja menisivät, niin päästäisiin viisaamman pakeille.

HÖRHELÖÄ JA HÖMPPÄÄ

2011-10-13T21:15:00.000+03:00

Syksyisen sisustusvimman iskiessä päälle, tulee halu päivittää perheen eläinjäsenten lepo-oloja. Ikävä kyllä maantieteelliset olosuhteet, rahalliset raamit ja eläinten oikukkuus tekevät monet hyvät ja ennen kaikkea kauniit, eli sisustukseen sopivat aikeet tyhjiksi:
Aloitin Ronjasta, meidät rakkaasta, mutta ah, niin oikukkaasta löytökissastamme. Ronjalla oli hieno banaaninlehtimaja Oton huoneessa, mutta kerran Otto kehtasi nostaa majan kissoineen päivineen pois huoneestaan ja se oli siinä. Ronja ei antanut tekoa anteeksi, eikä suostunut enää katsomaan majaa päinkään. Eihän siinä auttanut muu, kuin että mamma kiirehti nettiin etsimään kissaneidille uutta, silmänkestävää majapaikkaa. Alun alkaen kissaneiti majaili japanilaisella kissafutonilla, mutta talon ensimmäinen, haiseva ja vailla käytöstapoja oleva perrolapsi, eli Rasmus, marssi taloon tultuaan suoraan ällistyneen kissaneidon viereen futonille, saastuttaen sen lopullisesti ja väjäämättömästi koirabakteereillaan.
Löysin tälläisen hienon desingpedin:

Tämä Christel ja Otto Meyerin suunnittelema voittoisakin kissanpeti, Rondo, oli onneksi loppu kaikista niistä nettimyymälöistä, jotka suostuvat tuotteitaan Suomeen toimittamaan, joten mamma ei joutunut maksamaan hinajaa esineestä, jonka Ronja kenties tuhahtaen sivuuttaisi. Sen sijaan meille tuli tällainen:

Sisustuksellinen kompromissi, varsinkin jalusta, mutta sinänsä aivan kelpo tuote Zooplus-verkkokaupasta. Tietojeni mukaan Ronjan on nähty käväisevän korissa kerran, siinä kaikki. Nykyisin maja on Annan Elmo-kissan leikkipaikka silloin, kun se sattuu meillä vierailemaan. Ronjaa ei Elmo tai maja voisi vähempää kiinnostaa...
Koirat nukkuvat missä milloinkin, mutta sehän ei estä haaveilemasta sisustuksellisesta koiranpedistä. FatBoy-koiranpedit ovat niin kotona kuin mökilläkin ahkerassa käytössä, mutta niiden puute on itsekseen hitaasti luttaantuva täyte. Se on jotain styroksia, joka karkailee, kun päällinen irroitetaan pesuun ja luttaantuu Ilarin pomppujen ja koirien rojahtamisten alla.

Pari hauskaa osoitetta löytyikin:
Dogian sivuilla on kivan näköisiä pantoja ja petejä

ja lukiessani viikon asiapläjäystä Suomen Kuvalehdestä, huomasin kehut uudelle suomalaiselle koiratuoteyritykselle, Nerokolle. Ja mikä se perroihmisen mieltä enemmän lämmittää, kuin huomata heti esittelysivuilla perronen mainostamassa.

Tähystyspaikkaidea vaikuttaa hyvältä, mutta kopan itsessään pitäisi meillä varmaankin olla large-kokoa yhdellekin koiralle. Hinta-tai jälleenmyyjätietoja ei sivuilla vielä ollut. Onneksi, tuumisi isäntäihminen, jos tietäisi.

MINDY POHTII

2011-10-06T20:55:00.000+03:00

Se on pakko pienen koira astua remmiin, jotta tätä blogia edes joku joskus päivittäisi. Ihmismutsi kärsii jotain syysangstia ja miettii kaiken maailman asioita. Jos se viitsis kysyy multa, et mitä on hyvä elämä, niin mä kyllä kertoisin. Se on sitä, et illalla on väsynyt, oikeesti väsynyt. Et on saanut juosta, riehua ja haistella ihania tuoksuja, et on niin väsynyt , et voi vaan urahtaa ja ottaa paremman asennon ja nukkua koiranunta syvempää unta.

Oikeesti mun piti ottaa kyllä kantaa aluepolitiikkaan, sillä mähän oon, toisin kun toi sisko, valveutunut ja asioita seuraava koira. Siskolikka kyl tempaisi vähän tota terveyseroa muhun ja sai lonkkakuvistaan A:n paperit, mut niinhän se on, et kauneus ja järki, tai terveys ja järki ei asu samassa päässä…

Mut siis politiikkaan. Mun mieltä askarruttava homma on tää Puumalan ja Savonlinnan kuntaliitos-asia. Jos mä mietin näitä kolmea kuntaa, joita se koskee, Puumalaa, Sulkavaa ja Savonlinnaa, niin voisinpa vähän vertailla niitä pienen koiran näkökulmasta:

Koiran näkökulma	Puumala	Sulkava	Savonlinna
Ruokakaupat, lähinnä lihatiskit	+	++	+++
Tori: ilmapiiri, koiramyönteisyys	+++	+	-(Eivät päästä koiria torille)
Eläinlääkärit	+	Ei kokemusta	++
Uimamahdollisuudet kauppareissulla	+++	+++	+++

Sulkavan ja Savonlinnan koiraporukoihin meidät on toivotettu tervetulleeksi, vaikka osa-aikapuumalalaisia ollaankin. Tästä plussat S-kunnille. Vaikea kysymys. Onneksi noi ihmiset risteilevät sujuvasti paikasta toiseen, niin että pienen koiran tarpeet tulevat kutakuinkin täytetyksi.

Lopuksi on pakko vähän leveillä: Mutsi kävi pari viikkoa sitten puolukassa Otto-koiran mutsin kanssa. Ei ne mitään puolukoita löytäny vaan kanttarelleja. Mä näytin mutsille, et ne meni vähän turhan kauas. Tökin sieniä rannassa niin, että mutsiki huomas. Se meni onnesta sekaisin mun näppäryydestä. Noi ihmiset tulee välillä niin vähästä onnelliseksi!

VÄRIKOODEJA JA VERIJÄLKIÄ

2011-08-10T15:48:00.000+03:00

Kesäloma vetelee viimeisiään ja on aika summata se.
Pesuhuone-ja saunaremontti on lopultakin ohi, koirien pyyhkeet paikallan, mutta varsinainen käyttöönottotesti tekemättä, testiryhmä kun majailee vieläkin Puumalassa.
Mints ja Mets muistuttavat taljansa menettäneinä ympäröivän yhteisön mielestä liikaa toisiaan. Niinpä päätin taannoisella vierailullani ruuhka-Suomessa, tukea espoolaista yrittäjyyttä ja hankkia pimuille uudet pannat. Tässä yhteydessä turvauduin vanhaan kunnon värikoodaukseen. Olen kautta vuosien yrittänyt hallita perhe-elämän kaaosta värikoodin avulla: Jokaisella lapsella omanvärisensä sukat, kullakin perheenjäsenellä oma pyyheväri jne. Systeemi toimi kutakuinkin hyvin, mutta murrosikäiselle poikalapselle tuntuu meidän perheessä olevan aivan sama, kenen pyyhkeen naulasta käteensä raapaisee, ja kun oma pyyhe on yleensä oman huoneen lattialla märkänä pallona, niin vanhemmathan tässä joutuvat taas kärsimään!
Pantojen värikoodi on toiminut:

Mette on pinkki-punainen ja Mindy vihreä-turkoosi. Miksiköhän näin?
Viime lauantaina tempaisimme Ilarin kanssa koirille verijäljet. Neiti Vihreä veti jäljen hillittömällä vauhdilla, kerran kadottaenkin sen vauhdin vuoksi, neiti Pinkki taas nuuhki tarkasti ja hitaasti lähes joka korren ja tikutti jäljen puhtaasti ja HITAASTI läpi. Hauskaa oli meillä kaikilla ja erityisesti ilahdutti Mindyn into.
Muutoinhan viime päivät ovat olleet sateen loppumisen odottelua.

Mette odottelee kuistilla, Mindy sisällä.
Hermojenhallintaharjoitusta on viikonlopusta alkaen aiheuttanut Annan pienellä koolla ja suurella egolla varustettu Elmo-kissanpentu. Mindyyn ei voi luottaa ollenkaan sen seurassa ja Mettekin joutuu välillä jäähylle. Ulkona Metkutin remmiseurustelee, mutta sisällä sujuu vapaana.

Laivat saavat kulkea rannan sivuitse haukuitta, veneet veneillä ja naapuritkin, ainakin ajoittain, oleilla laitureillaan hiljaisuuden vallitessa.

On siis aika painaa tassunjälki tälle kesälomalle ja lähteä kohti kotia ja kaupungin jo unohtuneita ääniä.

UI, KOIRA, UI

2011-07-19T01:12:00.000+03:00

Miksi koira ui?
Mindy ui, koska the pallo on irti rannasta, tai minä olen veneessä, joka on irti rannasta. The pallo pitää noutaa ja veneeseen, jossa minä olen, pitää kavuta, jotta pysyy minun mukanani. Jos uin, Mindy ei välitä seurailla, koska minä selviän, tai niin se ainakin uskoo.

Mette ei ui, Mette kahlailee. Tämä on pääsääntö. Poikkeus siihen on tilanne, josa minä olen veneessä ja Mette ei. Silloin se ui, veneeseen. Jos minä uin, niin Mette vahtii. Mette vahtii omalla laiturilla, naapureitten laiturilla ,isäni laiturilla tai siskon laiturilla. Mette uskoo, että minä selviän, mutta se vahtii.

Mettellä oli turkinturjake yllään miltei heinäkuun puoleenväliin saakka. Turkki oli kai oikeaoppinen espanjanvesikoiran turkki, koska Mette saunoi sujuvasti sen kanssa ja vietti aikaansa auringonpaahteisella laiturilla, mutta uimaan se piti kantaa. Kun sen kantoi tarpeeksi syvälle, ehdimme ihastelemaan sen kaunista uima-asentoa ja sujuvaa etenemistä, mutta oma-aloitteisesti se ei uinut.
Otto ui, koska se nauttii uimisesta, tai ainakin näin uskallan väittää. Se saattaa naamioida nauttimisensa muodollisesti jonkin esineen noutoon, mutta se nauttii uimisesta.

Ja kaksi ensin mainittua ovat siis vesikoiria.
Mindy-ihanainen ehti täyttää viisi varteenotettavaa vuotta. Isäntä-ihminenkin herkistyi valokuvaamaan, kun Mindy nautti kääretorttu-valkosipulimakkara-korvapuusti-synttärikakkuaan.

Metku-ikiongelmainen ikikakara kävi treenaamassa koiranäyttelykäyttäytymistä: Tuomarisnainen Reia Leikola-Walden totesi arvostelussaan koiruuden luiden ja lihasten sijaitsevan somasti oikeilla paikoillaan (ERI,SA), mutta neidin tarvitsevan hieman itseluottamusta, mutta antavan kuitenkin käsitellä itseään. Niinpä.
Huomaan taas arvostavani Mindyn suoraa, jätkämäistä mentaliteettia entistä enemmän.

ISÄN TYTTÖ

2011-07-05T12:48:00.000+03:00

Järjestelin kannettavani kuva-arkistoa, kun törmäsin tyttöjen kasvattajan lähettämiin kuviin Metkun isästä, Chicosta. Näytin niistä muutaman meidän pojille ja he olivat sitä mieltä, että kuvassa on Mette. Mindyn isästä, Yazosta on minulla vain yksi kuva ja googlettamalla löysin Petsie-sivustolta muutaman muun, mutta yhdenkin kuvan perusteella Mindy muistuttaa selkeästi päästään enemmän isäänsä kuin molempien tyttöjen emää, Novaa. Aika hassua!

Meten isä, Chico (kuva Sari Styrman)

Mette likomärkänä

Mindyn isä,Yazo (kuva Sari Styrman)

Mindy

Meten kanssa olemme harjoitelleet vieraiden ihmisten koskettelun sietoa, mikä yht äkkiä on kadonnut jonnekin. Tulos on ollut kehno. Tapiolan eläinkaupan myyjä sai kopeloida miten vaan, mutta Savonlinnassa piti vetää peppu maahan, kun jostain syystä hirvitti, niin muut asiakkaat kuin myyjätkin. Juhannuskokolla ei taas ongelmia ollut. Ota nyt tuosta selvää...
Turkki meidän turjakkeella kuitenkin vielä on. Kun aloin trimmata sitä, kone sanoi vain sur rur, mutta mitään ei tapahtunut. Metkun paksut rastat olivat sille liikaa. Mindyn turkin läpi kone ui sen sijaan vaivatta, eli meillä on nyt nahkarotta ja nallekarhu. Turjakkeen kanssa menen nyt sitten harjoittelemaan tuomarin kopelointia ja samalla keikalla haetaan kotoa trimmisakset, joilla keritseminen on näköjään pakko alkaa!

KAIKKI ALKAA LEIKISTÄ

2011-06-16T11:08:00.000+03:00

Mökkiläisen sadetöihin kuuluu vaatekaappien siivous. Esikoinen käy enää pari kertaa vuodessa mökillä, miksi hänen vaatteensa vievat lasten vaatekaapista leijonanosan? Keskimmäinen vie mennessään ja tuo tullessaan vetimensä ja kuopus, tuo muotitietoinen, ei enää suostu perinteisiin mökkivaatteisiin, kuten muuten ihan hyviin, mutta 20cm liian lyhyisiin verkkareihin tai eriparisiin sukkiin. Sain siis yllin kyllin mainiota taisteluleikkimateriaalia:

Vaikka Pieksämäen jälkiuhossa ilmoitinkin Metkun heinäkuussa näyttelyyn, voi olla, että mukavuudenhalu voittaa. Nämä sadepäivät saivat hermo-osaston kiristymään, kun haisevat, likaiset ja märät koirat velloivat sisään ja ulos tuoden taas käsittämättömän määrän hiekkaa, mutaa ja risuja sisään. Kun olin imuroinut kaksi kertaa päivässä, ravistellut lakanat ja päiväpeitot ( Mette kaivautuu päiväpeiton alle) ja katsellut kuratahroja sohvalla, alkoi katse kääntyä ihanan Andiksen puoleen...

Jatkosarja "Rautaa rajalle" on edennyt kolmanteen ja toivottavasti viimeiseen osaan. Purin vanhan tekeleeni ja lisäsin kymmenen metriä aitaa ja välitolppia. Saimaan pinta on perhanan matalalla, mutta toivon, että aidan kiertäminen aiheuttaa tietyn mukavuuskynnyksen ylityksen. Rakentelu sujui hyvin sateessakin ja aivan omituista, ei mikään sadevesikoira-Mindy, oli mukana alusta loppuun. Se makoili märällä hiekalla sateen kastellessa sen täysin. Taas haluttaisi liittää koiraan ihmistunteita. Velvollisuudentunto? Solidaarisuus?

Kotona on lopultakin alkanut sauna-ja pesuhuoneremontti, se virallinen syy, miksi velttoilemme täällä mökillä. Tässä remontissa olen ottanut koiralähtöisen lähestymistavan. Unelmissahan siintää se koiraperheelle rakennettu kuraeteisellä varustettu omakotitalo. No, nyt aloitetaan pesuhuoneen mustista lattiasaumoista ja grafiitinharmaista laatoista ( Espoon keskuspuiston suomuta ei enää näy), reilunkokoisesta ulosvedettävästä korista pesuhuoneessa koirapyyhkeitä varten ja tehokkaasta käsisuihkusta sen lasten haluaman sadevesisuihkun rinnalle. Syvä rakkauteni betoniin ja leca-harkkohin on tuonut tänne tupaan Ilarin paheksuman sisustusratkaisun:

Silloin, kun isäntäihminen saa lainata Mindyn tuolia, hän voi laskea kahvikuppinsa tälle leca-harkko-sivupöydälle!

Ja miten siis kaikki alkaa leikistä? Ajattelin Metkun käytöksen haltuunoton vaativan taas meidän perussuhteen ja -luottamuksen vahvistamista, eli paljon yhteistä leikkiä!

KYYKÄÄRMEITÄ JA OLKIHATTUJA

2011-06-14T11:17:00.000+03:00

Hektinen toukokuu on onneksi ohi. Kenttäuskottavuus opettaa liikuntaa on lunastettu perinteisessä opettajat vastaan oppilaat pesispelissä, kevätjuhlanäytelmät on esitetty, todistukset jaettu, Jean S:n tahdissa hypitty ja hauskat eläkkeelleläksiäiset vietetty. Olipahan muuten ensimmäinen kerta, kun lilluin poreammeessa avotaivaan alla, meren äärellä, kymmenen naisen kanssa, hoilaten, kuinka ollakaan, aikuista naista! Kyllä me vedettiin suvivirsikin hetken juhlavuuden kunniaksi.

Mindy reagoi mamman tohinoihin perinteisellä loppukevään ripulillaan ja Mette rusikoi Tikruaan raivoisasti. Mindyn vatsavaivat olivat tällä kertaa tavallista pahemmat. Ensimmäisenä yönä käytiin puolen tunnin välein ulkona ja seuraavanakin riittävästi.

Kaiken tämän jälkeen olemme Ilarin, koirien ja kissan kanssa päässeet siirtymään Puumalan työleirille. Viime viikko sujuikin aktiivisessa töiden välttelyssä ja kyiden karkoittamisessa ja tämä on alkanut sisätöillä, ulkona kun sataa jo toista päivää lähes tauotta. Eilen purimme yhden Ikean metallisen kerrossängyn. Ihan hyväkuntoinen tuo oli ja osat tallella, eli täältä saa hakea, jos kelpaa!

Viime viikon helteillä urheilimme myös Sulkavan linnavuorelle. Nämä vuohi- ja lammaspaimenten jälkeläiset nauttivat suunnattomasti jyrkillä kalliorinteillä kiipeilystä.

Lauantaina kävimme Metkun kanssa Pieksämäellä näyttelyssä. Avoimella urheilukentällä oli ihan riittävän lämmintä! Tapasimme mukavia itäsuomalaisia perroja kotijoukkoineen, terveiset vaan mm. Tessu, the metsämiehen emännälle! Annoin Metkun sössiä kehäkäyttäytymisensä harmittavalla tavalla:
Juuri ennen kehän menoa minusta tuntui, että on pakko saada vettä, muuten putoa. Hain häkistä vesipullon ja jokin suden näköinen koirakaksikko emäntineen oli leiriytynyt viereemme. Toinen koirista karkasi Meten päälle. Hypähdin itsekin vaistomaisesti taaksepäin.Moka! Ehdin vähän rauhoitella Metteä ennen kehään menoa. Joko tämä kokemus tai sitten tuomarin olkihattu tai ne yhdessä sai Meten väistämään tuomaria. Tuomari sai kyllä Metkun hampaineen päivineen tutkittua, mutta...
Tuomarina toiminut Paula Heikkinen-Lehkonen antoi Metkulle vielä toisen mahdollisuuden paras narttu-kehän alussa tulemalla vain sen luo, mutta mokoma peruutti taas.

Jälkeenpäin analysoituna harmittaa oma käytökseni. Mindya kun tuomari saa lähestyä vaikka lapio kohotettuna ja se vaan seisoo. Mutta Metkuhan tarvitsee kaikkeen selkeäyt fyysiset rajat, eikä mitään mahdollisuutta tehdä omia ratkaisujaan. Sen verran hatutti tuo hattuhomma, että kakara ei päässyt vielä taljastaan vaan ilmoitin sen toiseen näyttelyyn. Nyt on kuukauden verran aikaa harjoitella kukahattutätien ja olkihattusetien asiallista kohtaamista. Varautukaa siis Puumalan ja Sulkavan kylänraiteilla kohtaamaan meidät ja pyynnön taputella meidän vesirottaa!

Arvosteluun olin supertyytyväinen. Kersakoiran kroppa on kehittynyt hienosti, polla tulee vielä perässä:

-Vankka hyvin kehittynyt nuori narttu. Hyvät mittasuhteet. Erittäin hyvä pää. Hyvä selkä ja hyvä rintakehän syvyys ja tilavuus. Erinomaiset raajojen kulmaukset. Erinomainen karvanlaatu. Hieman varautunut käytös. Nuo eri, nuk1, sa, paras narttu2, vasert.

-Kyllähän se on aina tiedetty, kuka meillä osaa poseerata, tuumii Mindy.

RAUHAA

2011-05-28T09:25:00.001+03:00

En olisi uskonut, että joudun myöntämään aamun mökillä ilman koirien haukuntaa olevan leppoisa. Kun tarkemmin ajattelen, niin suuri osa elämääni on kulunut koiranhaukun säestyksellä.
Lapsuudessa Topi-labradori jyrähteli kuistilla. Myöhemmin sitä säesti ja lopulta jatkoi yksinään, Jokke-flätti, jonka tapoihin kuului haukkua pää kuistin vaakakaiteitten välissä niin, että aina haukahtaessa sen pää kolahti ylempään parruun. Tästäpä meidän koirien vastentahtoinen isäntäihminen loihe jo aikanaan lausumaan muutaman epäilevän sanan kyseisen flätin aivotoiminnan tasosta.
Takaisin Puumalaan: Aamukahvin keitettyäni ja koirien käytyä puskassa, päästin ne kuistille suihkepannoilla varustettuna. Mindy-koviksella oli sitruunapanta ja Metkulla kevytversio. Parin minuutin kuluttua Mindy totesi ilman haukahdustakaan asiain tilan ja tuumi, että paskat mä täällä viitsi olla, kun ei voi haukkua ja raapaisi ulko-ovea ja tuli omaan tuoliinsa nukkumaan. Metku haukahti kerran ja ihmetteli taas kuistin lattian hyökkäystä ja hiljeni sitten.
Olen nyt juonut kaksi mukillista kahvia, lukenut Hesarin nettisivut, tarkistanut Ilmatieteenlaitoksen Puumalan paikallissään ja kirjoitellut tätä täydessä rauhassa linnunlaulun säestyksellä. Isäntäihminen on kaupungissa eikä se kuitenkaan erehdy tätä KOIRA-blogia lukemaan, joten voin rauhassa myöntää: -Perhana, se oli oikeassa, aamurauha on mukavaa!

Kaverukset Ilari ja Mindy

TASAPAINOITTELUA

2011-05-21T19:38:00.001+03:00

Sain karun muistutuksen siitä, millaisena lapseni näkevät minut, kun Ilari puuhasi äitienpäiväkorttia, jossa komeilivat koirat. Osuma ja upotus!
Työpäiväni täyttävät toisten ihmisten lapset. Pohdin heidän asioitaan, murehdin, kannustan, ilahdun ja huolestun. Minua kutsutaan usein töissä vahingossa äidiksi. Riittääkö tätä äitienergiaa sitten kotona tarpeeksi?
Ennen kuin minulla oli koiria, uppouduin keväisin hillittömällä vimmalla puutarhatöihin. Kun oli töistä aivan kuolemanväsynyt, kasvit täyttivät unelmatodellisuuden kaikki kriteerit, ne olivat paikallaan ja hiljaa! Nyt jos huhkin kasvien kanssa, on se aika pois koirilta.

Huhtikuun lopulla loppuivat sisäagilitytreenit ja oma hallivuoro. Siitä asti meidän koirat ovat olleet seurakoirina, kun olen puuhannut ties mitä ja sen päälle sain kunnon kevätflunssan. Siitä, etten ole tehnyt mitään koirien kanssa, olen tietenkin potenut huonoa omatuntoa, kuten paljosta muustakin. Tällä viikolla tapahtui sitten jotain todella pysähdyttävää:
Mindy, kuuliaisista kuuliaisin (jos ei ole riistaeläimiä hajuetäisyydellä) karkasi avoimesta ulko-ovesta. Se kirmasi kuin vasikka kevätlaitumella pihanurmikolla ja houkutteli Meten ulos mukaansa koikkelehtimaan. Kun kutsuin koiria, tuli Mette, mutta Mindy katsoi minua ja huiteli menemään. Viesti oli selvä. Toisen kerran osuma ja upotus!
Jos ottaa työkoiran, niin sitten tekee sen kanssa jotakin, minkä se mieltää työksi. Piste. Aivan sama, aikooko kisata, kilpailla tahi kilvoitella, mutta duunia nämä koirat tarvitsevat, jotta pysyvät kasassa ja pystyvät kunnioittamaan omistajaansa.
Tänään oli tokotreenit.

Ensimmäisestä auvoisesta kissa-koira-yhteiskuvasta huolimatta on meillä sellainen tilanne, että kissa sietää koiria, muttei hyväksy niitä omaan laumaansa. Viimeisimmässä "Koiramme"-lehdessä oli juttu kissojen ja koirien yhteiselosta. Jos kissa puskee koiria ja hieroo kylkeään niihin, on se hyväksynyt ne. Meillä ei sellaista tapahdu. -Goar-tervehdysnaukaisun kissa koirille suo, that`s all.

MINDYN MIETTEITÄ

2011-05-15T21:21:00.001+03:00

Mindyn mökkipäiväkirjasta:

Mutsi ei enää kestänyt isäntäihmisen valituksia mökin luonnonrauhaa pilaavasta (!?!) haukunnasta ja osti, törkimys, meidän luonnollista ilmaisuamme torpedoivan vekoittimen, jota se kutsui haukunestopannaksi.
Eläinsuojeluväki, haluaisin tehdä valituksen yhdestä keski-ikäisestä ikävästä naisihmisestä! Onneksi emäntä osti ensin vain yhden ja kokeili sitä systerillä. Kun Mette jo täällä himassa haukkui kerran pihalla ja panta spruittasi ja se pahvi ei tajunnut mitään, tirkisteli vaan patiota, huomasin, että kenties tässä avautuisi uusi tapa pitää vähän hauskaa Metkun kustannuksella.
Onneksi olin kaupassa kuunnellut tarkkaan myyjän selostukset laitteen väärinkäytöstä ( kaverin pannan saa laukeamaan, kun menee ihan sen viereen haukkumaan) ja kun isäntäihminen latki kahviaan MUN tuolissa ja mutsi kävi tuvassa, tiesin tilaisuuteni tulleen. Metku istuskeli portailla ja ihmetteli, että aina kun haukkui, vuoroin hiekka, ruoho tai laudoitus suihkautti jotain sen kuonolle. Mä menin sen taa istuun ja aloin haukahdella kannustavasti. Aattelin, että Metkulle riittää pieni provosointi. Pahaksi onneksi mutsi sattui just silloin katsomaan ikkunasta ja se hiffasi ikävä kyllä heti, mitä mä puuhasin. Pahus! Mäkin kuulemma joudun pitään sellaista vekotinta silloin kun Ninja on mökillä, se kuulemma saattais toimia mun isotteluun. Ei voi todeta muuta kuin että täällä ois yks kiva espanjanvesikoiranarttu (4v) tarjolla ymmärtäväisempään perheeseen! Passiivisen vastarinnan merkiksi me ei Metkun kans tehty sit mitään töitä, otettiin vaan aurinkoo laiturilla kun mutsi heilui milloin missäkin!

Vähän piti kyl käydä ojassa laiduntamassa

Sil aikaa kun mutsi kuvas Metkua ja joitain rehuja, mä heitin kunnon mudat turkkiin, kostoa sekin!

Pesullehan siitä joutu, mut mikäs sitä oli turkkia rannalla kuivatellessa!

Mut nyt pitää lopetella, kun en mä enää jaksa vihotella ja mun pitää mennä isäntäihmisen avuks kannustaa Suomen lätkäjoukkuetta maailmanmestareiks!

LAMMASKOIRIA

2011-05-05T20:51:00.001+03:00

Mindy, pohtiva lammas

Totuus tuli taas lapsen suusta. Vaahtosammutinta vähän isompi miehenalku totesi tänään Mindyn ja Metkun nähdessään: -LAMMASKOIRIA! Kyllä ne ovat viisaita, nuo pienet ihmiset.

Kaksi lammasta

Olihan se laskettavat lampaat laitumelle. Kävelimme Puolarmaarin liepeilla ja tein lammas nro 2:sta sen merkillisen havainnon, että se kulkee ja ohittaa kuin unelma, kunhan on vapaana.
Hetken kirmailtuaan vanhempi lammas oli pakko pyydystää remmiin, ettei se olisi saanut vainua rusakosta (mokoma mutantti-lihansyöjälammas) ja ettei mamman pysäytyskäskyn tehoa olisi jouduttu testaamaan.
Espoon koirakerhon agikentältä kuului tolkuton haukku, pari bortsua treenasi nurmella, Espoon suunnistajien iltarastisuunnistajia sinkoili ohitsemme, miehet, naiset ja lapset fillaroivat ja mitä tekee Mette?
Kulkee mamman takaviistossa lauhkeana lampaana.

Mindy on lammas ja Mette kintereisiin napsiva lammaskoira

Kun juokseva mies koira remmissä juoksi ohitsemme ja muuttikin mieltään ja kaartoi takaisin editsemme, ajattelin, että se on menoa nyt. Mette ei kiinnittänyt koiraan mitään huomiota!
Ehkä alan suosia tätä tapaa liikkua ja pitää pohtia asiaa syvemmin.
Mielenkiintoista!

PASKAHOMMIA JA JÄIDEN LÄHTÖÄ

2011-05-02T20:47:00.000+03:00

Isäntäihmisen sen piti otsikon mainitsemiin hommiin joutua, eikä minun. Kompoistoivan käymälän massa oli kuitenkin vielä jäässä, toisin kuin se ihmisperäinen tuotos, jonka Mindy onnistui metsälenkillä turkkiinsa mökillä hieromaan. Kyllä se edelleen jaksaa hämmästyttää, niin maalla kuin kaupungissakin, että joidenkin isojen ihmisten on niin vaikea vessaa löytää...
Onneksi oli tallella kunnon desinfioivaa shampoota ja ehjät kumihanskat. Monista kumihanskoista kun tuppaa kesän mittaa sormet katoamaan, kun lutkujen rakentelu pääsee vauhtiin.

Nenää oli hyvä tuuletella rannalla, kun jäät suhisten ja kohisten sekä välillä ryskyenkin taipuivat kevään edessä ja aloittivat arvokkaan lipumisensa kohti Kietävälän virtaa.
Laulujoutsenet, telkät, kuikat, lokit sekä härkälintupari bongattiin selältä. Viimeksi mainittu pariskunta saapi tosin minun puolestani etsiä paremman pesimäpaikan. Miten niin pienellä vesilinnulla voikin olla niin karmea ääni?

Mindyn näennäistä raukeutta

Hieman hiertoa aiheutti Ninja-koiran ilmestyminen omalle laiturilleen. Ihmiskielelle käännettynä Mindyn alkukommentti oli tyyliä: -Mitä ****ua tuo s******* luuska tuolla luulee tekevänsä, p******!
Tästä olikin sitten hyvä lähteä liikkeelle!
-On Mindyn tontti, välissä Stora Enson pläntti ja sitten Ninjan tontti. Ninjan, ei Mindyn!
Mindy totisesti paljastaa tässä asiassa luonteensa pimeän puolen. Yleensä sosiaalinen ja leppoisa eukkokoira on niin ison talon emäntää, ettei toinen narttu kerta kaikkiaan mahdu samalle rannalle. Ja toinen kun vielä sattuu olemaan näitä Kennelliiton ei hyväksymiä amerikanmaan rotuja.
Nähtäväksi jää, puuttuuko Puumalan kunnan rakennusvalvonta siihen, kun epävirallinen verkkoaitani järvessä pitenee ja pitenee!

Lopuksi on pakko todeta, että ihmeiden aika ei ole ohi! Isäntäihminen erottaa nykyään tytöt toisistaan! Erottihan tuo ne, kun ne olivat erikokoiset ja -väriset, mutta sitten...Olen välillä niin tahallisesti kuin tahattomastikin vaihdellut koirien pantoja, mutta isäntäpä ei hämäänny. Kuvassa olevan Metkun panta on muuten ollut hyvä ostos. Ns. puolikuristava iso nupukkipanta ei katko eikä vanuta kaulakarvoja ollenkaan.

ESPANJALAIS-SUOMALAISET PIHAKOIRAT

2011-04-25T19:43:00.001+03:00

Pääsiäisenä koirat olivat elementissään, kun saivat mökkeillä, eli miltei asua pihalla. Molemmat ovat onneksi sitä tyyppiä, että viihtyvät yksikseen pihalla touhuamassa, joskus jopa liiankin hyvin. Tänään aamulenkin jälkeen huomasin, ettei koiria näkynyt missään, eivätkä ne tulleet edes kutsusta, mikä on harvinaista. Mette tulee aina, koska niin kuuluu tehdä ( iso ero aiempaan) ja Mindy tulee, koska saattaa saada palkkion.
Lopulta löysin ne läheisestä ojasta riistahännät vipottaen. Tytöt kaivelivat ojan reunoja innosta täristen, olivat saaneet vesirotasta vainun.
Koirilla on sekä yhteisiä, että omia pihapuuhiaan:
Mindyn vastuualueisiin kuuluu västäräkkien pesimäaikeiden estäminen. Se tähyilee selälle päin karkoittaakseen mahdolliset reviiriloukkaukset:

Mette on yllättäen alkanut kiinnostua ruoasta (tosin ei omastaan). Niinpä se vahtii grilliä:

Laiturilla makoilu kuuluu molempien siestanviettoon:

Mindy varoo heikkoja jäitä, tai sitten ei. Jää kantoi pääsiäispäivään asti ja silloinkin se plumsahteli vain jään ja veden reunakohdasta veteen. Omituista, että se niin nauttii jään seassa plutimisesta kun se yleensä on varsinainen vilukissa!

Mette pysytteli tässä asiassa viisaampana turvallisesti rannalla:

Yhteisiä huveja olivat perinteinen kanankakan syönti ja hepulit ympäri kanervikkoja. Päivä menee kotona lepäillessä ja sitten voikin jo alkaa ihmetellä sitä, ettei emäntäihminen koskaan järjestä mitään kivaa...

NEVER SAY NEVER

2011-04-16T19:29:00.000+03:00

Päätöksissä on se hyvä puoli, että niitä voi aina muuttaa. Kuten sitäkin päätöstä, että Ketku-Mette ei enää pääse agihallille.
Meten juoksujen loputtua otin sen viime keskiviikkona hallille mukaan. Se pääsi kentälle vasta Mindyn jälkeen ja oli sitä ennen autossa. Ja yllätysten yllätys, likka oli yhteistyöhaluinen ja -kykyinen, teki sarjaa, palasi luokse eikä haistellut sitä halvatun keinonurmea eikä varsinkaan jumittunut putkeen! Meillä on vielä toivoa!

Mette harjoittelee hermojen hallintaa ja kissaa ÄLLÖTTÄÄ

Ne lukemattomat hetket, jolloin olen miettinyt pääni puhki sopivaa metodia sen kanssa, ne jatkuvat epäonnistumiset, ne turhauttavan tuntuiset sadat palkkaamiset siitä, että se tuo pallon lähelleni, eikä vie putkeen, ehkä ne hetket eivät ole olleet turhia! Eniten uskoa olen saanut Canis-lehden artikkelisarjasta, jossa neuvotaan huonosti motivoitavan ja miellyttämishaluttoman koiran kouluttamisessa.
Tavoitteissa on ilman muuta saada molemmat tytöt luonnetestiin. Mindy on minulle täydellisesti sopiva koira, mitäköhän sen luonnetestin tulos tulee kertomaan sitten minusta? Mette taas, no...
Juoksut ovat siis onneksi ohi. Damage oli kaksi rikkipurtua tyynyä kotona ja yksi mökillä. Nyt on vähän aikaa hengähtää ja nauttia normi-Ketkun seurasta ennen valeraskausoireiden alkua. Nyt ymmärrän, miksi vanhemmillani oli aina uroskoiria!

Mette harjoittelee näyttelyseisontaa ja Mindy haluaisi näyttää mallia

KYMMENISEN PÄIVÄÄ KARANTEENIA JÄLJELLÄ

2011-04-02T10:31:00.000+03:00

Yritin olla tänään ovela ja mennä metsään aamulla ennen muita koiria. Metkun juoksut ovat siinä vaiheessa, että sekarotuisen pentueen syntymahdollisuus on olemassa. Oveluus kääntyi itseäni vasten, kun metsä oli täynnä ihania kiimaisten supikoirien hajuja ja riistatytöt riehuivat jäljillä siihen malliin, että oli pakko ottaa ne remmiin ja liukastella jäisillä poluilla remmikoirien kanssa.

Somasti kaluttu pihlaja

Eilen Metku-Ketku kitisi haikeasti naapuruston snautseriuroon perään. Yksi pentutilauskin tuli samalla australianterrieri- Solon emännältä, mutta tyly, mutta ynseä emäntäihminen ei lämmennyt ajatukselle.
Nyt juoksujen aikaan Mette on esittänyt ällistyttävän kuuloista yöulinaa, jossa sävelkorkeus vaihtelee, musikaalinen pimu!
Mette luulee selvästikin olevansa jokin luolakoira. Agilitykentällähän tunneli vetää sitä magneetin tavoin puoleensa, eikä suinkaan läpijuoksuun vaan majoittumiseen. En edes tiedä, kuinka kauan se siellä aikaansa viettäisi, jos en houkuttelisi sitä pois. Viimeksi päätin, että kerta sai olla viimeinen ja vein koko tapauksen autoon. Takana siis tulevaisuus agilityn saralla Metkun kanssa. Oma hermo-osasto ei kerta kaikkiaan riitä tuommoisen kanssa.
Viime sunnuntain merilenkillä Mette kiinnostui taas ainoana koirana vanhoista bunkkereista ja rantatörmän onkaloista. Pitänee nikkaroida sille ensi kesänä koirankoppi!

ON TÄSSÄ TOIPUMISTA

2011-03-26T22:41:00.001+02:00

On asioita, joita ei pidä sanoa. Ei ainakaan ääneen ja ei ainakaan toisten lapsista tai eläimistä, eikä varsinkaan toisten koirista. Jouduin tänään moninkertaisen kauhukokemuksen kurimukseen, kun erehdyin epäonnistuneiden tokotreenien jälkeen treenikaverin seuraksi eläintarvikekauppaan.
Tokotreenit olivat Mindyn osalta jo lähtökohtaisesti vailla onnistumisen mahdollisuuksia. Edellisestä ulkoilusta oli jo monta tuntia ja minä tyhmä lämmittelin sitä the pallon kanssa. Kuumenihan tuo, jopa siinä määrin, että pallon siirtäminen autoon näyttävin elein ei auttanut enää mitään. Koira ei kyennyt rauhoittumaan tai keskittymään. Metku-Ketkulla alkoivat eilen juoksut, mutta kakara oli Mindyyn verrattuna hyvässä vedossa. Menimme treenien jälkeen eläinkauppaan koko porukan voimin, eli neljä koiraa ja kaksi emäntää Vantaa-ilmiön kourissa ( kirjassa "Elimäen tarkoitus" on Vantaa se näky, kun hikisen hiihtolenkin jälkeen otat tiukan pipon pois päästäsi ja katsahdat peiliin). Heti sisääntulon luona oli kaksi täydessä tällingissä olevaa naisihmistä, jotka puhuivat kovaan ääneen näin: - Täytyy sanoa, että mä pidän paljon enemmän lagotoista kuin espanjanvesikoirista! Toinen kääntyi minuun päin ja kysyi: -Ovathan nämä espanjanvesikoiria?
Vantaa-ilmiöinen emäntä kera koiriensa vetäytyi syvemmälle kauppaan, mutta kohta rempseä isäntämies kohelsi kohdalle ja kysäisi: -Mitäs piskejä nämä ovat?
- MUN KOIRIA EI SANO PISKEIKSI KUKAAN MUU KUIN MINÄ, TAI EN VASTAA SEURAUKSISTA! ajattelin, mutta en kuitenkaan tintannut. Tässä vaiheessa oli jo pakko tehdä muutama syvähengitys. Kassalla, uloslähdön jo häämöttäessä, luoksemme rullasi lastenvaunut ja englantilaisisä kera metrinmittaisen haalarikansalaisensa. Seurasin kauhunsekaisin tuntein kurahousujen lähestyvää kahinaa ja ojossa olevia rukkasia. Isä rohkaisi tenavaansa sanoen: -They do no harm for you! Jösses! Sieluni silmin näin jo, kuinka kuraiset Reima-Techit läpsyvät Meten päähän. Huh hei! Pakkohan sitä oli sanoa, että harmia voi tulla ja paljon.
On tässä toipumista.

Lokkiluoto helmikuussa

HARJAPESULLA

2011-03-12T19:07:00.000+02:00

ELI ARKEA PUHE- JA KEHOKOIRAN KANSSA

Aamuisen metsälenkin suoritettuamme suuntasin likaisen valkoisen valaani kohti autopesulaa. Mindy on ammoisina pentuaikoina ollut mukana autopesulla, Mette ei koskaan.
Etukäteen arvelin, että Mindy on lungisti ja Mette sinkoilee ympäri autoa. Väärin.
Mette oli itse tyyneys ja Mindy alkoi piipittää. Siispä avasin sanaisen arkkuni tähän tyyliin:
-Auto on uh, uh likainen! Mindy kallisti päätään.
-Auto menee suihkuun. Toinen kallistus.
Sitten oltiin pesussa, kumpikin koira oli hiljaa, Mette seurasi ikkunasta harjaa, Mindy katseli eteenpäin.
Kuivausvekotin lähti liikkeelle, Mindy murahti, joten lausahdin:
-Auton tassut kuivataan! Mindy tapitti minua, kallisteli päätään ja oli hiljaa.
Metelle riitti, että istuin ryhdikkäänä ja haukottelin alussa, Mindy tarvitsi tuttuja sanoja.

Pipokuvat by Ilari

Minulle on helpompaa kouluttaa Mindya kuin Metteä, höpötänhän työksenikin.

Ovatkohan kaikki perheen ensimmäiset koirat puhekoiria, kuten Mindy, vai olenko minä tehnyt siitä sellaisen? Mindy kestää ihmisen kehonkielen ristiriidat koiran kielen kanssa ja reagoi vahvasti äänensävyillä leikkimiseen. Meten kanssa tunnen ainoastaan silloin olevani täysin samalla aaltopituudella, kun leikin sen kanssa koirakielisesti. Heti, kun olen kouluttajan roolissa, se jotenkin jäykistyy ja tekemisen ilo, jos ei nyt täysin katoa, niin ainakin selkeästi vähenee.

KUINKA VESIKOIRA VÄSYTETÄÄN

2011-03-05T18:20:00.000+02:00

Vesikoiran väsytys on kovaa työtä. Yleensä väsyy ensin väsyttäjä ja vasta sitten koira, jos väsyy. Väsyttämisen onnistumisen elementtejä ovat ulkoilu ja vapaana juokseminen, treenaaminen sekä uudet tilanteet. Kaikki nämä ehdot täyttyivät tänään, kun ensin olimme metsässä, sitten tokoiltiin ja lopuksi mentiin ihmettelemään autoja, ihmisiä ja tuulessa paukkuvia lippuja Tapiolan urheilupuistoon, missä on vieri vieressä toinen toistaan kummallisemmin nimettyjä urheiluareenoita.
Tokotreeneissä sain apua siihen, miksi Mette on perusasennossa niin kaukana minusta (jos vähääkään kallistun siihen päin, se väistää) ja Mindyn seuraamiseen (ikuisuusaihe). Olen kuitenkin tyytyväinen sen seuraamiseen. Tauko on tehnyt hyvää ja se seurasi tosi pitkään tosi intensiivisesti. Tästä on hyvä jatkaa.

Mette, miltei väsymätön, päivystää mökillä mielipaikallaan, sohvan selkänojalla.

LET'S DANCE

2011-02-26T10:25:00.001+02:00

Kuten kuvien valaistuseroistakin voi päätellä, kyseessä on mielivaltainen kooste hiihtolomaviikon liikekuvaharjoitelmista.

TALVILOMAILUA

2011-02-24T13:30:00.002+02:00

Meillä on isäntäihmisen kanssa täällä mökillä vakiintunut työnjako, isäntäihminen tekee pihalla kaikki järkevät hommat ja minä järjettömät:

Isännän tehtyä avannon jäi sopivaa veistosmateriaalia yli.
Laiturillekin oli talven kuluessa muotoutunut melkoinen lumipatja, joka haittasi sen käyttöä:

Täällä Saimaalla on laiturin suhteen tasan kaksi vaihtoehtoa ( johtuen vedenkorkeuden suuresta vaihtelusta ja merenomaisista olosuhteista), eli joko laituria ei ole, tai sen on oltava järjettömän suuri tyyliin "Mun laituri on suurempi kuin sun laituri". Kun siis tyhjensin tuota 80 neliömetrin kokoista kestopuukantta, ehdin miettiä monta uutta laiturikilpailun osalajia, kuten "Mun koirat haukkuu laiturilla kovempaa kuin sun koirat", tässä sarjassa me ollaan vahvoilla! Myöskin kisa "Mun kakarat tappelee laiturilla enemmän kuin sun kakarat" on meidän vahva osa-alue. Isäntäihminen ehdottaisi varmaan emäntäkisaa jollakin valkoviiniin liittyvällä otsikolla, mutta onneksi sitä ei päästetä tätä blogia sorkkimaan!

No, joka tapauksessa laiturinkansi on nyt melko lumeton. Kuvassa duuni on vasta alussa ja Mindya palelee sekä tympii koko ulkoilu.

Kun pääsee saunaan lämmittelemään, alkaa elämä taas hymyillä!

Muutakin ulkoilua on harrastettu. Mette viettäisi koko päivän pihalla ja Mindy harrastaa tehospurtteja jäällä/metsässä vuoroin ketun, vuoroin jäniksenjälkien perässä.

MUTSIN KOULUTUS: AGILITY

2011-02-12T17:09:00.000+02:00

Mindyn mietteitä:

Kuten tiedämme, kauneus on katoavaista. Jos nyt ajattelen omaa missinuraani, niin ensin olin Messarissa juniorvoittaja, sitten voittaja ja sitten EH, eli jotain erittäin huonoa. Onneksi meillä entisillä misseillä on mahdollisuus luoda uusi ura missivaiheen jälkeen. Se on tää elämänikäinen oppiminen, you know!

No, mulla on mielestäni erinomaiset taipumukset kouluttamiseen. Niinpä mä päätin kouluttaa tota ihmismutsia liikunnallisissa merkeissä, pysyypähän omatkin kurvit kohdillaan vetskukehiä odotellessa!

Mut kyllä täytyy sanoa, et on vaikeeta, on vaikeeta! Jos sen nainen edes keskittyis, ni ehkä se erottais oikeen vasemmasta, niinku aluks!
Toi Kiian isäntä, Lehtisen Janne, kuvas meidän viime harkoissa ja kuvat puhukoon puolestaan:

Kun oma vauhti ei riitä, niin mutsi turvautuu halpamaiseen temppuun ja yrittää työntää mut puomilta!

Tässä se sentään yrittää, sil on kerrankin kaikki tassut ilmassa!

Juokse mutsi, juokse!

Mutsi on niin myöhässä, myöhässä ja myöhässä!

Ne on Metkun kaa niin sopiva pari, kun Metkukin

yrittää ymmärtää.

Lopuks mä voisin laittaa tähän Ilarin ottaman kuvan must sohvalla. Ilari on sävyttänyt kivasti mun silmät sohvatyynyjen sävyyn. Se tietää, et mä oon aika tarkka noiden värien kanssa!

VÄÄNTÖÄ

2011-02-06T12:29:00.001+02:00

Pitkästä aikaa otin kameran kaulaan aamumetsään. Putken valinta sujui, kuten yleensä, eli väärä putki osui mukaan. Omistan tasan kaksi putkea ja jonkin pahan karman ohjaamana yleensä valitsen väärin. Etukäteisajatuksena oli ottaa lähikuvia kasveista (lyhyt putki), mutta jo omalla pihalla olisi saanut upeita kuvia fasaanista (koirat kiinni), jos olisi ollut se pitkä putki...
Metsässä oli mukavaa ja ilmassa lupaus keväästä.
Koirien leikeissä on viime päivinä ollut tavanomaista enemmän totista vääntöä. Taitaa olla Metkulla juoksut tulollaan ja Mindyn täytyy sen vuoksi pöllyttää sitä rankemmin kuin yleensä:

Jos pitäisi sanallisesti kuvata jollekulle perron turkin väriä, on meidän koirien paras vertailukohta männyn kaarna, siitä löytyy kaikki eri turkkipituuksien sävyt ehkä sitä tumminta ruskeaa lukuunottamatta!

SAAT SEN MISTÄ LUOVUT, Mindyn mukaelma Tommy Hellstenin teoksesta

2011-01-29T21:37:00.000+02:00

Ihmismutsilla on kaikenlaisia kummia kirjoja, kuten tuo otsikonkin kirja.
Aamulla oikein laskin, mistä kaikesta luovuin:
-pekoni
-kananmunat
-vadelmat
-Cantaloupe-meloni
-luumut
-korvapuustit

Eli nuo piloille hemmotellut ihmislapset, Otto, Ilari ja muka ulkoruokinnalle siirretty Anna, ahmivat herkkuja telkkarin edessä katsellen Simpsoneita ja minä parka kyttäsin ja vihjailin tuloksetta. Muruakaan eivät nuo kivisydämiset kakarat antaneet! Epäreilua! Isäntäihminen kysyi jossain vaiheessa Hesarinsa takaa mammalta, että onko jotain, mitä Mindy ei syö. Mutsille ei tullut mitään mieleen. No tietysti on se kiellettyjen lista, josta on paha sanoa, kun ei ole kokemusta...Ihan turha mutsin vinkua, että Mette ei liho, mitäs ei ymmärrä mitään herkkujen päälle!

Mamma on taas saanut uusia virikkeitä. Tokomammat pitivät meillä kokouksen (= korvapuusteja). Leevin mamma oli ollut Tommy Wirenin koulutuksessa ja esitteli mutsille tuota "Saat sen, mistä luovut"-juttua mun ja korvapuustin kanssa. Kun oma mamma sitten jatkoi muiden lähdettyä, mä yritin siirtyä suoraan siihen toiseen käteen, kun mun mielestä nyt ei tarvitsisi luopua mistään. Mutsi oli jotenkin niinku olettanutkin, että näin käy. Oomme kuulemma kieroa sakkia, me perronartut. Ai, miten niin?

Ketku, kukkulan kuningatar. Jossain tuolla kasan alla lepää meidän tokoeste. R.I.P!

Ja koska tää on mun ja vähän mun siskonki blogi, niin me saadaan lopuks lähettää terveisiä:

Paranemisterveiset Otto-bortsulle! Sä oot meidän mielestä kaikkein paras uros! Niin että parasta vaan kuntoutua nopeesti, että jaksat heilua meidän kanssa!

TEHTÄVIÄ POLULLA

2011-01-23T16:27:00.001+02:00

Metsälenkillä minulla on yleensä aina taskussa nameja. Käytäntö muodostui Mindyn pentuaikoina. Se kun oli jo silloin iloinen irtoaja, joka ei tuntunut tietävän tuon taivaallista vesikoirien normi-irtoamissäteestä omistajaan. Jouduin silloin piiloutumaan ja tosissani raamittamaan koiralle, että sen homma on tietää, missä minä menen, eikä päinvastoin. Onnistuminen on ollut osittaista. Mindy tietää, että jos se lähtee hajujen perän, niin minä jatkan matkaani, enkä odottele. Paitsi sitten autolla, ei sitä viitsi metsäänkään jätttää.

Niinpä meille on muodostunut käytäntö, jossa koirat tietävät, että nameja on, mutta ne pitää pikku tehtävien kautta ansaita. Kapeat kulkurännit ovat hyviä peruuttamisharjoituspaikkoja. Samoin "eteen"-käskyä on niillä helppo ottaa. "Katso"-käskyn onnistuminen kertoo paljon koirista. Mindy napittaa rävähtämättä ja Metkulla silmät pyörivät päässä...
Ja sitten on tietysti asiaankuuluvat kuvauspalkkiot, kun joutuu poseeraamaan, vaikka paljon mielenkiintoisempaakin tekemistä olisi tarjolla!

KESÄINEN MAANTIE

2011-01-22T19:42:00.000+02:00

Silmäilin Kennelliiton sivujen keväistä ja alkukesäistä näyttely- tai oikeammin tuomaritarjontaa kansainvälisten näyttelyiden osalta ja tein päätöksen. Ei yhden ainutta kiinnostavaa espanjalaista tai suomalaista tuomaria. Siispä vetäisin Andiksen esiin ja Mindy edustaa nyt turkkisävyä "Kesäinen maantie". Sellainen tosi pölyävä helteisen sään tie. Jännä, miten tuo turkki aina vaalenee kun lyhenee ja sitten taas latvat tummuvat kun kasvavat.
Alkusysäyksen taljanpoistoon toi tietysti agility. Turkkia alkoi olla sen verran, että se haittasi näkyvyyttä ja ponnarit tuntuvat haittaavan neidin oloa mitä merkittävimmissä määrin. Näyttelytouhuihin olen ajatellut osallistua Mindyn kanssa huvin vuoksi ja harvoin, jos arvelen tuomaripöydän takaa löytyvän asiantuntemusta. Lisäksi ehdoton tähtäin on tietysti Maailmanvoittaja vuonna 2014, kintut tutisten aiomme vetskukehässä hölkätä, niin mamma kuin Mindykin!
Metku saa kasvattaa rauhassa niin taljaa kuin massaakin, ennen kuin misseilee.

Päätin myös hankkia elämään luksusta, eli ihka oman harjoitusvuoron Agimestasta. Tiedän, että siitä, onko tunti entisessä teollisuuskiinteistössä jossain Kehä kolmosen tuolla puolen luksusta, voi olla monta mieltä ja koirattomat täysin eri mieltä, mutta ylellisesltä se minusta tuntuu. Mette paineistuu niin voimakkaasti satunnaisista päällekarkauksista yhteistreeneissä, että sitä ei voi niihin ottaa mukaan. Niinpä tämä aika on varattu Meten ja minun treenaamiseen, Mindy jää ainakin aluksi kokonaan pois.

Olen tosi kiitollinen siitä, että olemme agilityn puitteissa saaneet korkeatasoista opetusta Lehtosen Sannalta sekä Meten, että Mindyn kanssa. Kaikessa muussa koulutuksessa kun on eteen sattunut myös sellaisia ohjaajia, joiden opetuksen on joko heti kyseenalaistanut, tai siitä on pitänyt poisoppia. Agilityn suhteen on varma olo. Jos en vielä paljoa osaakaan, niin on se vähä kuitenkin oikealla pohjalla.

Kävin kennelliiton omakoirapalvelussa katsastamassa koirieni vakuutusarvon, kun huhujen mukaan siellä sellaiset on. Mindyn arvo on sen mukaan 3950 euroa ja Meten 1700. On se yksinkertaista, kun osaa yksinkertaistaa!

HYLÄTYT LEMMIKKIELÄIMET

2011-01-15T23:29:00.000+02:00

Eläinten laiminlyönti saavutti huippunsa, kun mamma puhdisti Remontti-Ässät kynsien alta ja tapettisuikaleet sukkien pohjista ja häipyi Tanskanmaalle jättäen perroneidit lapsi-nuoriso- ja varhaisaikuisosaston huomaan. Mindy oli kuulemma osoittanut jonkinasteista solidaarisuutta päääruokkijaansa kohtaan ja hengaillut emäntäihmisen vuoteella odottaen tilanteen normalisoituvan, kun taas Ketku-Maarit oli heti lyöttäytynyt mielistelemään senhetkistä laumanjohtopotentiaalia omaavaa perheenjäsentä, eli Annaa. Anna viestitti meille Tanskanmaalle, että kaksi koiraa yöaikaan rintakehän päällä haittaa merkittävästi hengitystoimintoja- ymmärrettävää sinänsä.

Syy, miksi piti hylätä niin lapset kuin koiratkin, oli isäntäihmisen syksyinen päähänpisto. Hän kun oli aiemmin saanut bisneslounaalla tutustua Michelin-tähditettyyn, tällä hetkellä maailman parhaaksi arvioituun ravintolaan, kööpenhaminalaiseen nomaan (pienellä kirjoitettuna) ja halusi jalomielisenä ihmisenä ( ja kenties myös toko-nakkeihin ja agi-lihapulliin kyllästyneenä) tarjota mammalle sekä kokemuksen, että virikkeitä.
Kokemus oli hintansa väärtti ja todellinen elämys. Mustatorvisienen aromilla kyllästetty savustettu jäkälä, tarjoiltuna sammalpediltä, höyryävä pata täynnä pieniä kuumia rantakiviä, keskellä merilevää ja kaiken huippuna yksi valkoinen osteri, ties miten valmistettu, yhdistettynä mereltä maistuvaan valkoviiniin...Mäntyparfait, kuin Suomen kesä suussa ja taas täydellisen sopivalla viinillä ryyditettynä. Yksi ruokalaji olisi käsittämätön yhdistelmä, jos ei olisi sitä kokenut, erilaisia pieniä kaalinlehtiä kypsennettynä, mieletön liemi, sekä aitoa vuosikertashampanjaa- toimiva yhdistelmä!

Reissun huippukokemuksiin kuului osaltani myös se, että saatoin istua hotellihuoneen lattiaan asti ulottuvan ikkuna ääressä ja katsella Köpiksen keskustan aamu-unisia koirankusettajia, kun ulkona oli nollakeli, liukasta ja tuulista sekä sataa tihutti. Kokemus on rinnastettavissa siihen, kun on joskus vuonna kivi ja keppi, lasten ollessa pieniä, ollut ravintolassa ilman lapsia ja naapuripöydän kersa on saanut täydellisen kieriskelyraivarin ja itse on vaan mielessään todennut " Not my business!"

Paluu arkeen on väjäämätön ja tapahtunut. Anna on muuttanut ja Ilarin huone rempattu, Oton huone on vuorossa ensi viikonloppuna. Ensimmäiset agilityharkat takana ja vesikoira-chat pikaselailtu. Kyllä tämä tästä!

Mindy ja jumppapallo by Ilari

LEMMIKKIELÄIMIÄ

2011-01-04T11:02:00.000+02:00

Vesikoirapiireissä oli taannoin tarvetta määritellä se, mitä tarkoittaa "koiran kanssa harrastaminen". Tämän määrittelyn tuoksinassa lanseerattiin käsite "koiran kanssa harrastelu". Kaikki vähänkään suomenkielen nyansseja ymmärtävät huomaavat, että tässä on kyse astetta alempiarvoisesta toiminnasta.

Meillä on joulunaikaan vajottu vieläkin alemmas, kun koirat ovat saaneet toimia puhtaasti viihdearvollisina lemmikkieläiminä. Emäntäihmisenä onnistuin ulkoistamaan jopa koirien lenkityksetkin innokkaalle jouluvieraalle. Itse keskityin pitämään mökkituvan sohvaa komentokeskuksena, josta käsin jakelin auliisti niin ohjeita, neuvoja kuin käskyjäkin kaikille, jotka erehtyivät liian lähelle.

Koirat siis aktivoivat itse itsensä. Mindy toimi pihalla lähinnä yleisenä kommentaattorina, joka kommentoi naapureitten pihoilta kuuluvia ääniä, autolla jäälle ajavia kalastajia tai lossin kolahdusta rantaan. Mette, ehkä nuoresta iästään johtuen, ei ole vielä keskittynyt yhteen osaamisalueeseen, vaan touhottaa vähän kaikkialla. Se teki töitä, jotta olisi yltänyt lintujen ruokintapisteelle napsimaan herkkuja, uurasti uupumatta sirotellen saunapuita ympäri hankia ja tonki laiturinalusta yrittäen ilmeisesti kaivaa kesää esiin.

Savonlinnan Sinisen talon lääkäriaseman Aino-tossuisen lääkärin määräämien "tappaa talossa ja puutarhassa"-troppien ansiosta tokenin juuri sopivasti täksi viikoksi remontoimaan Annalle kämppää Kallioon. Eilen, kun palasin remppatyömaalta viiden aikaan, ulko-ovella oli vastassa kaksi unisena venyttelevää koiraa. Ilmeisesti omatoimiaktivointi oli koirilta maalla kuitenkin onnistunut, koska mökkiloman jälkeinen, lähes koomaa muistuttava väsymystila oli ottanut ne valtaansa.

Joulun damage-saldo on vain yksi Meten syömä hopeinen kuusenkoriste ja Mindyn sairaalloinen kiinnostus kissanminttutäytteisiin kissanleluihin (mikä lie potentiaalinen huumehörhö sekin on?) Ihmisten lihallista tappiota ikuisessä painonhallinnan taistossa ei tiedä kukaan, vaaka kun on juuri sopivasti kadonnut!

LÄPI TUULEN JA TUISKUN

2010-12-19T15:54:00.000+02:00

Kohta täytyy lähteä kaivamaan auto kinoksesta, jotta pääsemme agilityhallille treenaamaan. Kiitos taas Susa! Jotta voisin saada ratkaisun Mette-ongelmaan, kokeilen tänään seuraavaa:

1. Molemmat koirat ovat autossa radan rakentamisen ajan.
2. Mette radalle ensin ja Mindy edelleen autossa.
3. Lyhyet suoritukset ja nopea palkka.
4. Jos koira jumittaa putkeen, niin lopetan treenin, en kutsu, en houkuttele, en juokse pois vaan istun alas ja "luen kirjaa".
5. Jos Mette lähtee häiritsemään Katia ja Rosaa/Roopea, niin toivon kovaäänistä karkoitusta.

Ja Mindyn kanssa sitten treenataan. Yritän pitää suuni kiinni ja saada ruumiinkielen paremmin hallintaan...

Kuvanäyte Messarista by Sami Osenius, eli Sari-kasvattaja ja Metku-silakka:

Nyt jälkiviisaana treenien mentyä voin jatkaa, että Mette oli rauhallinen, eikä liian kiihtynyt toimiakseen, kuten silloin käy, kun se on liian pitkään kentän laidalla. Sannan viimeiseen treenikertaan emme päässeet, mutta rakensimme sen saman radan soveltaen tänään:

Ratapiirros, Sanna Lehtonen

Mindyn kanssa onnistui hienosti ja se, mikä ei onnistunut, oli omaa puutteellista ohjausta. Se on siitä niin ihana, että se kestää innostuneena, kun emäntä hinkkaa omaa harjoitustaan, esim. pakkovalssia (kakkosesteen jälkeen) kerta toisensa perään. Ja päästiinhän me sitten myös juoksemaan kovaa, mistä me molemmat tykätään! Metkun kanssa sorruin ottamaan liikaa kerralla. Se myös tarkkailee ympäristöä enemmän kuin Mindy. Kun Roope haukkui, se veti korvat luimuun ja katseli, että tuleeko joku päälle. Muutama tuttu koira on Metelle selvästi sopiva ryhmäkoko tällä hetkellä.

KARVASTA ASIAA

2010-12-15T16:31:00.000+02:00

Harmitti sunnuntaina Messarissa katsella perrojen karvamuodin kehitystä. Tuntuu, että "tehdyt" turkit sen kun yleistyvät monen vastustuksesta huolimatta.
Onhan se näyttävän näköistä, pakko myöntää, kun koira on täynnä aivan tasapitkiä ja -paksuja nyörejä. Tuomareiden silmät ovat tähän suuntaukseen jo tottumassa ja kuinka moni heistä pystyy erottamaan luomuturkin? Itsekin jouduin kysymään paremmin tietävältä, kun jokin turkki ihmetytti.
Meidän Mette-kakarahan oli näissä pippaloissa mukana ja olin iloisesti yllättynyt siitä, mitä näin. Sehän ei ollut paljon, sillä lymyilin kaukana koirasta, jottei se saisi hajua minusta. Mette nukkui rentona kyljellään lattialla ennen kehää ja tanotti kuin suolapatsas kun tuomari seisotti ja seisotti kakaroita. Tässä vaiheessa se kohotti kuonoa ja häivyin lagottokehän laidalle. Mette oli kestänyt kuulemma hienosti tuomarin takapään kopeloinnit ja harjoitusarvostelijan samanaikaisen ravistelun etupäässä. Oli kasvattaja-Sarin mukaan vain vilkaissut häntä kuin kysyen, että täytyy vissiin kestää...
Arvostelu oli ympäripyöreä tyyliin, että kaikki OK: Nuori, feminiininen, hyvänlaatuinen karva, oikeat mittasuhteet, hyvät hampaat, hyvä purenta, hyvät liikkeet ja laatuarvosteluna ERI. Kotka-tuttavamme Pinta oli tällä kertaa Meten edellä ( Mette sijoittui kilpailuluokassa kolmoseksi). Laihalta silakalta Metku mamman silmissä muiden rinnalla näytti. Emänsäkin alkoi kasvattajan mukaan saada muotoja vasta yli kaksivuotiaana, mikähän mutantti tuo Mindy oikein on?
Mutantti-Mindy sai puhtaat kilpparitulokset. Eli laiskuus ja remmilenkkivelttoilu ei mene kilpparin piikkiin vaan ilmeisesti neitiä ei ulkoilu huvita jos sataa, tai on kylmä, tai tuulee, tai haluttaisi mieluummin pötkötellä sohvalla.
Metku menetti karvansa heti Messarin jälkeen, mutta se tai pakkanen ei pikkuneidin ulkoiluhaluja latista. Vinttikoirana kun voi pompata korkeammalle!

Mindy- the tuolikoira

MEILLÄ ON NIIN HILJAISTA

2010-12-10T16:17:00.000+02:00

Kukaan ei hauku aamuisin. Kukaan ei hauku, jos ovikello soi. Kukaan ei myöskään hauku, kun joku tulee avaimella sisään. Kukaan ei hauku.
Kukaan ei kulje perässäni. Saan mennä yksin ylä-tai alakertaan, vessaan tai suihkuun ilman, että joku päivystää oven takana.
Meillä on myös siistiä. Kukaan ei levitä leluja ja kukkamultaa lattioille, kukaan ei vie kissankakkaa vuoteelleni tai jätä mässytettyjä käytettyjä nenäliinoja lattioille.
Kukaan ei myöskään saa hepuleita juosten sohvalta päin seinää tai yritä kaivautua Kiinaan portaiden läpi.
Kukaan ei askartele roskiskaappia auki ja tuo täysiä kahvinsuodatinpusseja sohvalle.
Kukaan ei natustele maastokenkiäni nojatuolissa.

Kaikki käyttäytyvät rauhallisesti ja hillitysti. Täällä on luonnottoman hiljaista!

Meidän pikku-Ketku on kasvattaja-Sarin luona, kuten ylläolevasta voi päätellä. Isäntä nauttii hiljaisuudesta ja Ronja-kissa liikkumisrauhasta (Mindy kun ei enää aina viitsi vaivautua).

Haastetta elämään saatiin Mindyn kanssa eilen agitreeneissä, kun Lehtosen Sanna jaksoi taas tulla meitä auttamaan. Pitäisi aina heti treenien jälkeen kirjoittaa ylös siellä esiin tulleet asiat, seuraavana päivänä kun ei enää muista!?! Mindyn kanssa hommaksi tuli takaakierron vahvistaminen ja pinnan vieminen erilaisiin paikkoihin sen vahvistamiseksi. Samaten pitää olla tosi tiukka siitä, ettei pinnan yhteydessä hyväksy koiralta mitään liikettä. Toisille annetuista ohjeista poimin sen, että päässä pitää olla kristallisoitutuneena ENNEN radalle menoa, mitä siellä tekee ja miksi. Tämänhän luulisi olevan itse kullekin itsestäänselvää, mutta...
Höristelin korviani myös, kun Sanna antoi nuoren ja väistelevän koiran omistajalle ohjeen, ettei koskisi ollenkaan koiraan, eikä pakottaisi mihinkään. Palkkakin annettaisiin maasta. Sopisi varmaan Metkullekin.
Treenien ja loppulenkin jälkeen vieressä köllötteli väsynyt ja tyytyväinen koira, joka tosin oli sitä mieltä, että väliinjäänyttä iltaruokaa ei mitkään treeninamit korvaa!

Pari kuvaa viime viikonlopulta mökiltä: Toinen koira istuu ja meditoi nojatuolissa ja samaan aikaan toisella on selvä suunnitelma kuistilla olevan piparipellin suhteen. Kuvaus päättyi tämän suunnitelman toteututtamisen estämiseen. Ja kumpihan on kumpi?

KETTUMAISIA TONTTUJA VAI TONTTUMAISIA KETTUJA?

2010-12-08T21:31:00.000+02:00

Räven raskar över isen. Räven raskar över isen.

Får vi lov, ja får vi lov, att sjunga flickornas visa?

Så här gör flickorna var de går, och var de sitter och var de står.

Så får vi lov, ja får vi lov

att sjunga flickornas visa?

TALVITOUHUJA

2010-11-28T15:40:00.000+02:00

Talvi iski jälleen yllättäen. Siksipä metsässäkin on hyvä olla eläinten talviruokintapiste. Tässä Kati jakaa nakkeja nälkäisille metsän eläimille.

Metsän lajiston luulisi myös kaventuvan talven myötä. Se on turha luulo, mikä lie liitojänis tämäkin:

Lähetin eilen koiratarvikepuotiin tilauksen toisesta koiran talvitakista. Koirattomat ihmiset tosin liittävät talvitakit samaan kastiin kristallifleksien ja muiden turhakkeiden kanssa. Karu tosiasiahan vaan on, että ilman pohjakarvaa oleva koira on aika heikoilla kunnon pakkaskelissä, varsinkin jos tuulee samalla. Mette tosin voisi mielestään asua ulkona. -Leikitään vielä! se pyytelee, kun Mindy jonottaa jo sisälle siedettäviin olosuhteisiin:

Mindy kuitenkin harrastaa mielummin sisälajeja pakkassäällä:

PALKKAA, PALKKAA, LISÄÄ PALKKAA

2010-11-19T20:17:00.000+02:00

Mindy, ikiposeeraaja

Koira-arki on viime aikoina sujunut lähinnä kuralätäköitä väistellessä. Onneksi pari päivää on ollut pakkassää ja imurikin on saanut palautua ylikuumenemisuhastaan! Metku-takkutukka joutuu vielä roikottamaan turkkiaan ja kyllästyneenä douppasin sen purkillisella ihmispuolen kiharahiusten hoitoainetta. Takuthan eivät minnekään kadonneet, mutta habitus on siistimpi. Pelkkää silmänlumetta siis! Kasvattaja-Sari saa kyseenalaisen kunnian availla takut ennen kuin menee sen kanssa näyttelyyn.

Tällä viikolla kävimme myös köyhtymässä eläinlääkärillä. Mindyn viimeisimmistä kilpparikokeista on yli kaksi vuotta, joten ajattelin testata sen. Metkulla taas oli lakisääteiset rokotukset lisättynä kennelyskäsuihkeella. Mindy on Laila-lääkärin mukaan juuri sopivassa painossa ja Metkua hän kutsui laiheliiniksi. Mindyn dietti on siis toiminut ja Metku ei yrityksistä huolimatta ole saanut lisää massaa. Se ei sinänsä ole mikään ihme. Ainoa paikka, mihin Metku kunnolla pysähtyy, on putki agikentällä, eikä mammaa naurata silloin yhtään!

Lisää palkkaa ja ennen kaikkea heti palkkaa, on eilisen agitreenin pääopetus minulle. Sanna kävi treenaamassa meidän agiporukkaamme ja huomautti aiheellisesti siitä, että koira pitää palkata heti ja ihan heti. On se kumma, että kuvittelee palkkaavansa heti, mutta se onkin kuitenkin aina jokin virkamies-heti!

Tänään ostin Metelle alkavan viikonlopun kunniaksi liukkaan pitkän liinan. Keskiviikkona tokotreeneissä olin huomaavinani, että Metkutin suorastaan rentoutui, kun joutui liinaan. Eipä pikku-blondin tarvinnut ottaa pienessä päässään kantaa siihen, että totellako vai ei, kun liinassa oli!

Perro de aqua espanol-security system toiminnassa

AIKUINEN NARTTU MÄ OON

2010-11-05T22:07:00.000+02:00

Mindyn mietteitä - jälleen:

Nyt, kun olen oikeasti aikuinen narttu, alan saavuttaa itsetuntemuksessani sen tason, että tiedän mitä haluan (ja miten yleensä saan sen).

On asioita, joista en kertakaikkisesti pidä:

-vesisade

-räntäsade

-lumisade

-ja kaikkien näiden välimuodot

-muut aikuiset nartut, jos ne satu oleen mun kavereita tai muuten vaan aistittavissa hyviksi tyypeiksi
-farmariauton takaosassa istuminen, tällaisten ladyjen paikka on etupenkillä
-treeneissä odottaminen
-nojatuolin luovuttaminen isännälle (se ei vieläkään, kaikkien näiden vuosien jälkeen tajua, et se on mun tuoli)
-se, etten pääse Stockalla ruokaosastolle

Yllätytte varmaan, että Metku ei kuulu listalle. Hävettää myöntää, mutta oon niin tottunu siihen, etten varmaan enää osais olla ilman sitä (ja tätä ette paljasta sille).
Yhtä asiaa oon viime aikoina vähän ihmetelly: Kuka tunteeton sadisti keksi tuoda meidät, lämpimän maan, ilman ja veden kasvatit tänne Euroopan perälle, kylmään ja märkään? Mä viihtyisin ihan hyvin täällä:

Tänään postissa tuli Belgiasta asti vahvistus sille, et mä oon niinku kansainväliset mitat täyttävä kaunotar. No senhän mä oon aina tienny!

VESIRAJATOUHUJA ELI IHANAT PERROT RANNALLA

2010-10-23T16:55:00.000+03:00

Jos vesikoirilta kysytään, niin aina on oikea vuodenaika hääriä rannalla. Juomavesi on parasta suoraan järvestä nautittuna ja jos oikein onnistaa, voi löytää jotain makoisaa puoliksi mädäntynyttä syötävää.

Vesirajan lisäksi olemme touhuilleet agilitykentällä. Vaikka itse sählään ja sekoilen koko rahan edestä, niin Metteen olen viime agilitytreenien jälkeen tyytyväinen. Se on niin järkyttävän lyhytjännitteinen, että minun pitää lukea sen touhuja tosi tarkasti ja reagoida heti ensimmäiseen kyllästymisen merkkiin. Viimeksi auttoi se, että Meten yllätykseksi teimme rauhassa kontakteja keskellä kenttää ja vielä niin, että minä istuin maassa. Se rauhottui eikä muistanut stressata mahdollista kentältä poisjoutumista. Kun näytti siltä, että sille tuli halu rallatella karkuun, niin lähdin itse juoksemaan heilutellen motivointilelua, jolloin se säntäsi perään. Siis ihan perusjuttu, mutta miksi ne perusjutut välillä unohtuvat ja alkaa turhaan monimutkaistaa asioita? Viimeksi huomasin myös, että esteharjoittelupuolen tekonurmeen on aika moni koira merkkaillut, Meten mielenkiinto herpaantuu kun se alkaa haistella pissanhajuja. Toinen kun on hiljattain keksinyt, että on poikia ja tyttöjä!

Meten vielä liian pehmeä turkki alkaa jo mennä joistain kohdin mössöksi. Eilen, karvakeskustelun velloessa vesikoirachatissa, kävin kasvattaja-Sarin opissa avaamassa takkuja. Olenhan minä vähän Mindyn takkuja avannut, mutta aika vähän. Meillä on yleensä turvauduttu heti trimmeriin kun turkki on jostain huovassa. Nyt, kun kädestä pitäen ohjattiin, tajusin, miten kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa selvitystyö onkaan. Järkyttävän pieni nippu karvaa otetaan kerralla sormiin ja vedetään auki. Minulla on ollut aivan liian roisit otteet aiemmin. En tiedä, riittääkö kärsivällisyys vieläkään...

Mette-takkutukka ja inhottava räntäsade

VOIHAN HIRVI

2010-10-17T18:17:00.000+03:00

Syysloma mökillä alkoi ihan normina. Mutsi istutti tulppaaninsipuleita ja Mette kaivoi ne ylös. Verryttelin torstaina ketunjäljillä ja perjantaina jäniksen perässä. Lauantaina me kilpailtiin Meten kanssa siitä, kumpi saa murskattua enemmän suppilovahveroita tassuihinsa kun mutsi yritti kerätä niitä Heiluttiin vähän myös naapurin Oton kanssa ja haukuttiin tiaisia, ihan huvikseen! Sit mä körmytin Metteä ja näytin sille kuka EDELLEEN on pääbitch! Mette on niin blondi, ettei se osaa ees kongiansa tyhjentää, jos sitä pitäis heitellä. Se vaan lutkuttaa sitä perse jäässä pihalla ja mä nauran sille ikkunasta ja tilaisuuden tullen tietysti varastan sen.
Eilen sit oli superpäivä. Me käveltiin Meten, mutsin ja isäntäihmisen kanssa kannakselta mökille päin kun mä sain muhevan hirvenhajun nenääni. Sinkosin siltä seisomalta vauhtiin. On tärkeä saada heti hyvä etäisyys, ni silloin on vähän enemmän kanttia olla välittämättä mutsista, jos se jotain sattuis huuteleen. Mette, se perskärpänen, tuli tietty perässä. Sit mutsi puhalsi pilliin ja Mette, se pelkuri, käänty heti takaisin. Pääsinpähän siitä!
Rannan lähellä mä sit tapasin ne kivat hirvet. Mä vähän tanssin ja haukuin ja sainhan niihin laiskoihin liikettä. Mä paimensin ne komeesti tien yli, ni et siitä ois kyl voinut hyvin tähdätä. Mut ei mun isäntäväki. Onks niil kaikki haulit himassa? Mutsi pyöri ympyrää ja isäntäihminen karju jotain. Hukkaan meni!
Lopulta mä kyllästyin, kun ne hirvet meni syvän ojan yli ja mä olisin joutunut oikeesti uimaan, pliis, jotain rajaa! Sit mä menin takasin tielle ja siellähän se taksi jo odottikin. Mut kuivattiin ja mä sain voita, jes! Eniten mua nauratti, kun mä näin, et mutsi oli epätoivoisena laittanu Metelle jälkiliinan! Metelle! Se kun ei jäljestäis paistiakaan ja hukkasi kerran itsensäkin ja me mutsin kanssa kaivettiin se metsästä esiin.

VÄHÄN SUPPIKSIA, MUTTA PALJON KUVIA

2010-10-10T22:23:00.000+03:00

Viikonloppu saa mukavan alun, kun siivoamisen sijaan häipyy perjantai-iltapäivänä metsään. Yleisen käyskentelyn lisäksi tähtäimessä oli suppilovahverot, joita löytyi nirkoisesti ja raakatiedostomuotoisten liikekuvien ottaminen. Välillä on vähän haastavaa tasapainoilla sienestyksen, valokuvauksen ja koirien kanssa liikkumisen keskellä. Kuvattavia oli taas yleensä yksi, toisella oli muita kiireitä...

Ja vähänkö kiinnostaa!

Minua on alkanut ärsyttää liikekuvieni surkea laatu ja ajattelin, että toisiko raw-kuvaus apua ongelmaan. Nyt ilma oli harmaa ja aika hämärä ja murkkukoira toimi, kuten murkut yleensä, holtittomasti, eli vika oli taas kaikessa muussa kuin kuvaajassa, tietty.

Loppulenkistä Mindykin suvaitsi sulostuttaa seuraamme läsnäolollaan:

Meidän perheen beauty-queen omimmassa elementissään! Mindy on tosin venynyt esimerkillisesti myös Metkun harrastuksen, agilityn puolelle. Metku-teinikoira keskittyy edelleen tottelemattomuuteen siihen malliin, että tämänpäiväinen harkka-aika neidltä kului ensin isolta osin häkissä ja sitten autossa. Teini kun on sitä mieltä, että kentällä voi yrittää rallatella omavalintaisesti. Pelotonkin tuo mokoma on! Puomin kipitti ensi kertaa läpi kuin olisi rantahiekalla kulkenut ja pysähtyi kontaktille. Tässä olikin sitten se ainoa onnistunut elementti Metkun ja minun työskentelyssä tänään. Onneksi on Mindy!!! Se on palsamia mamman haavoille, kun Mints tekee täysillä ja yrittää sekä ylittää itsensä. Kun lopulta sain Katin ohjeiden mukaan oman vartaloni, liikkeeni ja ääneni toimimaan oikeansuuntaisesti ja -aikaisesti, veti Mindy hienon suorituksen! Mutta jos ei teinikoiraan ala purra kotikutoinen huomioimattomuuskuuri, niin sitten alkavat olla hyvät neuvot kalliit!

TIK TAK

2010-10-06T17:51:00.000+03:00

Mä näen tyhjän taistelukentän

Oon ihan yksin sodassa siellä

Pahimman vastustajani tiedän.

Minusta itsestäni sen löydän.

Ei en pysty lopettamaan, ota kiinni jos saat!

Pienen koiratytön ensimmäiset juoksut valeraskauksineen ovat nyt lopultakin ja vihdoin takana. Metku alkaa olla normi-Metku, saa hepuleita ja leikkii leluilla. Kun Mindy-poikatyttö on leikattu niin nuorena, ei itselle jäänyt kunnon muistikuvaa siitä, mitä juoksut lieveilmiöineen ovat, tai sitten Mette on vaan niin tosinarttu Mindyyn verrattuna!

Dan Ericssonin Mindyn Jällivaara-arvostelukin osui asian ytimeen: Fin tik med mycket sund konstruktion. Prima hals & skuldra. Bra kropp & rygs. Utmärkt bakställ. Särskilt fina pararella rörelser. Utmärkt huvud. Som helhet kanske en smula maskulin. BIR! Itse olen tosin aina tykännyt noista amatson-tyyppisistä perronartuista. Rasmus-Nanon emänhän ulkonäköön aikanaan ihastuinkin! No, nyt meillä on amatsoni ja tosinarttu, mitähän seuraavaksi?

KÄRPÄSSIENIÄ JA KADONNEITA

2010-09-28T21:32:00.000+03:00

Sienilajiesittelyssä on tänään kaikille tuttu punainen kärpässieni ja koirana Mette. Mindy kun piipahti luonamme metsälenkillä niin lyhyen tuokion, että en ehtinyt kuin hipaista kameraa ja peijakas oli jo tiessään.

Mette-mokoma kadotti toissaviikonloppuna Mindyn jäljet, kun yritti pysyä tämän riistarallin perässä, sillä seurauksella, että lopulta Mindy jäljesti Meten ja toi sen luokseni. Tästä pelästyneenä pikkuneiti seuraa nyt tiiviisti mammaa ja ainoastaan kuikuilee kaula pitkänä siskon perään:

Metsästä oli sitten kotiinviemisinä kaksi koiraa- toinen siisti ja kuvauskelpoinen ja toinen pantaa myöten paksussa mudassa, oli kai tullut vähän kuuma...Fiini neiti pääsi takapenkille ja vähemmän fiini häkkiin!

HERKKUTATTEJA JA AGILITYA

2010-09-26T20:59:00.000+03:00

Lopultakin Puumalassakin on satanut riittävästi ja herkkutatit ovat ymmärtäneet polkaista itsensä esiin. Koirat olivat innokkaana sienenmetsästyksessä mukana, mamman saalista ne eivät vaan kovin kummoisena osanneet pitää! Mindy tapansa mukaan veivasi hirvenjäljillä ( tavattiinkin aamusella) ja Mette seurasi minua. Vasta Meten saatuani ymmärrän, miten perrot yleensä metsässä liikkuvat. Ihan mukavaa vaihteeksi!

Aamut ovat jo aika viileitä, mutta kivasti sitä lämpenee, kun raahaa (tolkullisten ihmisten vielä nukkuessa), omia omituisia esteitään pitkin pihaa. Harjoittelimme välistävetoja, valssia, eteenlähetystä ja kontaktia puomilla. Tuo kuvan taaimmainen hökötys ei siis ole Kain Tapperin veistos vaan puomin alastulo, tietysti! Täytyy sanoa, että olen täysin hurahtanut agilityyn! Ei me vielä mitään osata, mutta meillä on tolkuttoman hauskaa! Mindylla on vähän orientaatiovaikeuksia (tokohinkkaus?), mutta Mette tekee jotenkin tosi tehokkaita linjoja, jos oikein ymmärrän ja kiitos Lehtosen Sannan pentuagin, seuraa hyvin kättä. Ikävä kyllä kirjakauppa jumittaa jossakin tilaamaani agikirjaa!
Heti mökiltä tultua täytyi päästää koneelle katsomaan seuraavan torstai-agin ratapiirrosta a`la Ulla ja tiiraamaan Tiinan ja Moccan pakkovalssia!

Rotupalaveri jäi nyt väliin, mutta hermot saivat kaipaamaansa lepoa järvelle tuijotellessa.

ESPANJANSIRUETANA METTE

2010-09-17T18:27:00.000+03:00

Tämäkö nyt on sitä valeraskautta, kun Metku on tuommoinen perässävedettävä etana? Eilisiin agitreeneihin otin mukaan Mindyn, kun ajattelin, että sen mukanaolo saisi vauhtia Metteenkin. Mindy oli yhtä pentuviikonloppua lukuunottamatta ensimmäistä kertaa agilitykentällä, saatuaan minulta edellisviikonloppuna pikakurssin " Agilityn alkeet alkeistason emännältä mökkipihalla". ja Mindyhan toimi, täysillä ja intona. Mutta Mette. Se sai kentän reunalla kevythäkin hajalle ja sinkosi sieltä ulos. Ihmettelinkin, että mikä koira se tollaisella vauhdilla menee, ennen kuin tajusin, että perskules, sehän on meidän Mette, joka alkoi Mindyn perässä varjona hyppiä ja kiertää esteitä. Se olikin sitten ainoa kerta, kun siinä likassa sillä kentällä näin vauhtia. Kun se vessassa odottelun jälkeen pääsi omalla vuorollaan kentälle, se etsi toisten naminmuruja ja seisoskeli tyytyväisenä yksin keskellä kenttää. Appuva, mä en tajua tota koiraa! Jos ei tähän touhuun tule mitään tolkkua, se jää Mindyn kotikaveriksi, sohvapuudeliksi ja metsälenkkeilijäksi. Ehkä otan sen mukaan joogasalille! Siellä se voisi hiljaa haahuilla keskellä joogaajia...Tai sitten oikeasti on niin kuin Tuire Kaimio väittää, että murrosikäiseltä koiralta ei saisi vaatia paljon mitään uutta, vain vaalia suhdetta parempia aikoja odotellessa. Olihan tuo Mindykin aika lapanen tuossa ikävaiheessa. ja Kaimion opit ovat meillä riittäneet, paitsi siihen niska-perse-otteella tartuttavaan, mutta se onkin toinen juttu.

KIELIKUVIA

2010-09-06T20:55:00.000+03:00

Heti metsälenkin alussa alkoi Mindyn riistahäntä vipattaa korkealla ja nopeasti. Mindy jäljesti riistaa ja Mette Mindyä. Koirat kävivät aina välillä ilmoittautumassa jolloin kuva-arkistojen kielikuvasaalis sai täydennystä:

Etukieli

Sivukieli

Kimppakieli

Varvikkokieli

DAS AUTO

2010-09-05T17:25:00.001+03:00

Ei ole helppoa naisena selailla automerkkien nettisivuja-ne kun on suunnattu miehille. Sivuilla esitellään leveästi ja laveasti kaiken maailman pikku nippuloita ja nappuloita, korisävyjä eri reunusvaihtoehtoineen, sisäverhoilun sävy- ja materiaalivaihtoehtoja ja vanteita-kuvakaupalla erilaisia vanteita! Jösses, meinaa mennä hermo! Se mitä nainen haluaa, on tekniset tiedot ja ennen kaikkea tilavuustiedot. Kuinka paljon on jalkatilaa takapenkin natisijoille? Mahtuuko tavaratilaan koira ja sen sisko sekä kissa plus kylmälaukku, kuivaruokakassi, kaksi vesikanisteria, pari vaatekassia jne. Nämä tiedot täytyy kaivamalla kaivaa esiin. Volvon sivuja selatessa tunsi itsensä jo suorastaan hakkeriksi, niin vaikea oli ed tiedot löytää.
Tällaisen listan sain:
Nykyinen karjankuljetusvankkuri, eli Ford S-max, karjaosasto 1050 l
Volvo 70 V, 555l
Volvo 50V, 420l
Nissan Qashqai, 410l
Nissan Qashqai 2, 550l
WW Tiguan, 470l
WW Touran, 695l
Tässä vaiheessa kyllästyin ja aikaa oli kulunut paljon. Kun auton vaihto on ajankohtainen, täytyy taas marssittaa koirat ja lapset, tai ainakin pojat (hampurilaispalkalla) autokauppaan ja sovitella.

-Auton alle pitää mahtua nukkumaan, tuumii Mindy

METKUN OMA HARRASTUS

2010-09-02T21:03:00.001+03:00

Mulla on OMA harrastus! Mä vähän aloitin sitä viime keväänä, mut mutsin mielestä mä käytin silloin aikaani mukamas epärelevantteihin asioihin, eli kentän laidalla melskaamiseen ja mutsin väistelyyn ( kun mä koko ajan pelkäsin joutuvani sinne kentän laidalle). Nyt me ollaan niinku hiottu tätä meidän juttua ja mä alan pikkuhiljaa hyväksyy sen, että välillä on jonkun muunkin vuoro kuin mun. Mä oon joutunu tähän asti kulkee mukana Mindyn treeneissä ja kysyn vaan, et kuka haluu harrastaa jotaki sen takii, et isosysteri harrastaa sitä? Mindy saa ihan vapaasti kipittää mutsin vierellä onnesta soikeena, jos se on sen käsitys lystistä ja makoilla jollakin hiekkakentällä, kun ne tädit seisoo siellä tärkeen näkösinä ja hiippailee välillä piiloon. Tosi jännää, joo.
Mun harrastuksella on vähän hieno nimi, agility. Aika toista kuin se Mindyn tok, tok toko! Ei mun mutsi sitä vielä osaa, enkä tiedä ees, oppikse sitä, kun se on tollainen vähän hidas ja jähmee välillä. Mun on sillä sen duunin vuoksi tosi kova ääni, niin et kyl mä tänään ainakin kuulin hyvin, mitä se mulle huusi. Siel Agimestassa oli nimittäin tosi kova melu, kun ne toiset koirat kilju siell kentän laidalla ja jotkut toisetkin tädit ja yks setä huusi kans.

Tässä mä oon ensin vieny Mindyltä lelun ja sit mä vielä alistin ton tosi vaarallisen lelukoiran!

HYVÄT TREENIT

2010-08-28T22:43:00.000+03:00

Tänään oli hyvä päivä koirien kanssa. Ensin olimme pitkällä metsälenkillä Rosa ja Roope seuranamme ja sitten treenailimme. Loppuhuipennuksena koirat pääsivät vielä juoksemaan yhdessä. Mindylle on oikeastaan hyvien treenien edellytys se, että se pääsee ensin purkamaan energiaansa. Kun enimmät höyryt on päästetty ulos, voi ensin kuunnella, mitä piti tehdä ja sitten tehdä- eikä toisin päin. Metkun kanssa on edistytty. Olen lopultakin oppinut olemaan käyttämättä sanaa "tule" tilanteissa, joissa se joutuu kiinni. Se treenaa rennommin ja tarjoaa eri vaihtoehtoja, huimaa edistymistä! Kun on aika vaihtaa koiraa, otan sen yksinkertaisesti syliin ja kannan sen odotuspaikalle ja palkkaan rauhassa jäämisestä. Edelleenkin se tarvitsee sekä kaulapannan, että valjaat, jotta se pysyy kentän laidalla, mutta entäs sitten?
Ennen treenejä tapasin parkkipaikalla pariskunnan, joka halusi kysellä koiristani, koska ovat harkinneet rotua. Kysymykseen "Millaisia koiria nämä ovat?" en voinut vastata muuta kuin että tällaisia ( muun muassa). Mindy kiemurteli innosta ja halusi päästä nuuskimaan ja Mette pöhahteli epäluuloisena. Sanoinkin naiselle, ettei tulisi lähemmäs Metteä, joka luuli tekevänsä hyvää työtä puolustamalla meidän autoa. Nainen sanoi haikeana, että kun ne ovat niin suloisen näköisiä. Niinpä. Vesikoirat ry saisi kyllä lisätä nettisivuilleen maininnan, että espanjanvesikoirat soveltuvat hyvin sellaisille ihmisille, jotka haluavat miettiä koiransa kasvatusta ja käytöstä lähes päivittäin!

KAKKOSKOIRA

2010-08-23T17:33:00.001+03:00

Mistä kummasta se johtuu, että yritän usein ensin toimia Meten kanssa samalla tavalla kuin Mindyn kanssa, vaikkei se toimi? Mette ei ole Mindy, mutta mikä se on? Onko se lintu vai kala? Mikä sen käytöksessä johtuu murrosiästä, mikä juuri taakse jääneistä juoksuista, mikä siitä, että se on kakkoskoira, jolla on kaksi pomoa? Mamma ja Mindy. Arvojärjestyksenhän sanotaan tuovan nimenomaan rauhaa laumaan. Se on tapa välttää jatkuvia konflikteja. Koirilla on keskenään sopu ja ne ovat selvästi kiintyneet toisiinsa. Ongelmana on emäntä, jolle olisi helpompaa, jos ne toimisivat samalla tavalla.

Mette alistuu leikeissä Mindylle.

Se kulkee Mindyn takana.

Kun se joutuu uuteen tilanteeseen, se vilkaisee Mindyä, jos ei ole sitä ennen saanut minulta toimintaohjeita. Mette on pehmeä oman väen kesken, mutta reviirin puolustustamisessa liiankin terävä. Koulutuksessa en ole vielä löytänyt kunnon tapoja toimia sen kanssa. Sillä on hurja into kentän laidalla, mutta kentälle päästyään se luovuttaa, jos ei heti ymmärrä. Sen tekemisessä on jotakin jännää varovaisuutta. Mindylle voi ärjäistä ja puhutella sitä pitäen korvantauksista kiinni ilman, että se on moksiskaan. Samaa ei voisi edes ajatellakaan tekevänsä Metelle. Mette on myös armoton tosikko. Elämä on sille aika vakava asia.

Toisaalta tämä on vain minun päänsärkyni. Mette on onnellinen kun saa leikkiä ja touhuta, syödä ja kalastaa sekä vahtia. Ja kunhan oma lauma ymmärtää pysyä mahdollisimman paljon paikallaan ja kasassa.

RAUTAA RAJALLE

2010-08-18T21:01:00.001+03:00

Viime lauantai kului emäntäihmisen osalta mökillä rattoisassa aidanrakennushommassa. Raahasin kumisaappaat lotisten betoni-kivimötyköitä, joihin on upotettu harjaterästä, veteen ja rantahiekkaan. Näiden ja aitaverkon sekä keppien avulla rakentelin tontin reunalle epämääräisen aidanteen. Tämän rakennelman tarkoituksena on pysäyttää eräs ison talon emäntä-asenteella maailmaan suhtautuva nelivuotias vesikoiranarttu, jonka mielestä naapurissa välillä mökkeilevä amerikanpittbull-narttu voi painua hevon kuuseen. Toinen nimeämätön vesikoiralikka, 1v, käy tällä samalla suunnalla myös vähän sätkättämässä, mutta sen katu-tai rantauskottavuus on sitten hyttysen ininää edelliseen verrattuna. Jos naapurissa ei olisi tuollaista järeän puruvoimaista ja lukkiutuvaa leukakalustoa, voisi nuo päästääkin ottamaan turpaan, mutta Veikko-vesikoiran kohtalon muistaen, ei.

Metkua harmittaa, kun mutsi rajoittaa

Tämä nimeämätön nelivuotias vesikoira-narttu pysyi itsensä ylittäen laiturilla. Suusta vaan kuului raskasta puhinaa...

Elämä on siirtynyt kaupunkiin ja koiratkin voivat vähän relata. Mökillä kun on niin paljon, mistä pitää ottaa vastuuta, tai niin ne ainakin kuvittelevat. Mindy kantaa vastuuta siitä, ettei kukaan syyllisty ajoneuvon luvattomaan haltuunottoon:

Kurjet tanssivat niityllä, kun lähdimme. Taitaa tulla syksy.

PITÄÄ OLLA PIKKASEN PLÄSKI

2010-08-10T11:44:00.130+03:00

Kesäloma alkaa vedellä viimeisiään ja on aika summata se:

Kesän 2010 lista:

1. KESÄN PAIKKA:

Ehdottomasti laituri. Puumalan kesä soljui laituri-järvi-laituri-akselilla. Mindy piti vartiotaan päivävarjon alla ja Mette taas puiden tai veneen varjossa.

2. KESÄMUSA:

Listaykkönen meillä oli Pläski ( Jukkapoika).

-Pitää olla pikkasen pläski (pläski), lauloivat Otto ja Ilarille Mindylle, kun neidin tavallista uhkeammat muodot paljastuivat leikatun turkin alta. Yleensä käy niin, että koiraparka on laiha ruipelo, kun karva on antanut valheellista rehevyyttä, mutta tällä kertaa siis toisin päin.

Listakakkosena komeili Pariisin kevät ja "Tämän kylän poikii", koska mutsi niin usein joutui kysymään (akne)lääkkeiden otosta.

Läskit saivat kyytiä, kun Otto heitteli palloa

3. KESÄN MUODONMUUTOS:

Metukan puberteetti alkoi ensimmäisten juoksujen myötä ja pojat alkoivat kiinnostaa! Tässä neiti tietää, että naapuriin ei saisi mennä, mutta kun siellä oli kylässä niin komea nuori suursnautseriuros!

Epävarma menijä

Takaisin kipin kapin

4. KESÄSUHTEET:
Koirapimujen keskinäinen arvojärjestys säilyi Metkun juoksuista huolimatta. Neideillä on selvästi keskenäänkin tarkat säännöt konfliktien välttämiseksi. Ja tärkein on tietysti mutsi ( jo tämän takia kannatta omistaa koira).

Metku vahtii, ettei mutsi huku

5. KESÄN OPETUS:

Ilmalämpöpumppu on ehdoton mökkivaruste. Kun ulkona lämpötila pyöri jatkuvasti kolmessakymmenessä celsiusasteessa, niin pumpun tasaisessa viileydessä oli hyvä vedellä päiväunia!

POPULÄÄRIMUSIIKKIA MELKEIN VITTULÄNJÄNGÄLLÄ

2010-07-13T09:13:00.003+03:00

Viime viikonloppuna oltiin sitten näyttelyreissulla, emäntäihmisen outoja päähänpistoja taas. Aikaisin perjantaiaamuna lähdettiin Puumalasta ja mä yksin pääsin emännän ja isännän mukaan! Metku jäi mökkiin inisemään. Hah! Mä makoilin oikosenaan takapenkillä ja nautin ilmastoinnista, on meinaan viime aikoina ollu aika kuuma tossa turkissa. Vetelin oikein hyvät unet vuoroin vatsalla, selällä tai kyljellä nukkuen ja aina välillä käytiin puuteroimassa kuonoa. Jossain Kemissä mä sit jo vähän hermostuin, et eiks tää makoilu jo vois niin ku pikku hiljaa riittää. Ja ei ku mitä, ne vaan jatko ja mutisi jostain rajasta. Lopulta tunti lakisääteisen ruoka-ajan jälkeen, seitsemältä, me oltiin jossain Jällivaarassa hotellilla. Ja heti kävi joku natiivi häirikkö karvoihin! Mä tyttö sanoin pari valikoitua suomalaista voimasanaa takaisin! Yritin kyllä kurvata suoraan hotellin ruokasaliin, mut ei ne antanut, veivät vaan tylsään hotellihuoneeseen. Kun ooot nähny yhden hotellikoirahuoneen, oot nähny ne kaikki. Sinne mä en aikoinu jäädä, vaan karkasin heti käytävään, kun ovi avattiin. Enkä ees totellu sittenkään, vaan juoksin karkuun. Mutsi sano, et mulle on varmaan jääny muisto siitä yhdestä Tarton näyttelykeikasta ja hotellihuoneesta. Näin on! Mä pääsin tavoitteeseeni ja muodollisen tottelemisen jälkeen sain mennä autoon. Ilman autoa ihmiset ei voi häipyä. Enkö ollutkin ovela! Lenkin jälkeen mutsi nyppi hysteerisenä kuusenoksia ja kanervaa mun taljasta. Mä en tajuu miksi, näkeepähän tuomari ettei tässä mitään citypuudeleita olla!
Näyttely oli, mitä oli. Yks sveduperronarttu taas rähähti mulle. Niil on vissiin vähän huonot hermot tuolla naapurissa. No mä painuin häkkiini ja ajattelin, ettei sit väkisin ruveta naapurisuhteita hoitamaan. Mä kuulemma voitin ja musta tuli Ruotsin muotovalio ja virallista vahvistusta vailla oleva kansainvälinen muotovalio, eli turhaan mutsi niistä risuista vouhotti! Iloisin taisi olla isäntäihminen, se tuuletti kunnolla kun se sano, et se ei enää koskaan joudu koiranäyttelyyn! Sit alkoi sataa kaatamalla ja mutsi kalpeni, kun se tietää, et mä en oo sadevesikoira. Se piti mulle sellaisen ikävänsävyisen puheen, että mä joko meen tai itken ja meen märälle nurtsille juoksemaan.

Kyllä ovela keinot keksii, kun sataa

Lopulta kun sade oli aikoja sitten loppunut ja aurinko paahtoi, alkoi ryhmäjuoksentelut. Meitä oli aluks paljon ja sit se tuomarisetä valitsi seitsemän ja mut ekana. Silloin mä muistin isännän ja mun sopimuksen siitä, että sen on ehdittävä omalle mökkisohvalle katsomaan jalkapallon MM-finaalia ja rupesin laahustamaan. Temppu tepsi, kaksi lensi kehästä ulos ja mä olin toinen!

Tässä mä aloin laahustaa

Äkkiä autoon ja poluläärimusa raikasi kun mä tuhisin unessa. Oli ollut aika rankka päivä!

PS. Mamma joskus sanoi, et kerran se ottaa musta sellaisen nolaamiskuvan ruusukkeiden kanssa. Kun me palattiin mökille siltä näyttelyreissulta, niin se oli niin innoissaan sen uudesta trimmeristä, et se huitas mun taljan menemään ja muisti vasta sitten sen kuvan. Eikä sillä ollu kameraakaan, kun Anna oli lainannut sitä...

kuva: Lauri Ruokonen

METKUN MÖKKIMIETTEITÄ

2010-06-29T22:29:00.002+03:00

Minäpä tässä iltasella pysähdyin. Oikeasti! Pysähdyin ja mietin, kuinka kiva isosisko, puolisisko tai siskopuoli, mikä lie, tuo Mindy on. Sillä on lehmän hermot mun suhteen ja mä saan tehdä melkein mitä vaan, ilman, että se suuttuu mulle. Mä saan voittaa sen juoksussa. Tosin tuo mutsi-ihminen väittää, että Mindyn taljalla on osuutta siihen, ettei se viitsi juosta niin kovaa kuin mä

Ja mä saan kytätä sen kanssa vihollisia metsässä

sekä rannalla

Mindy jaksaa painia mun kanssa

Ja mä saan halia sitä, jos maailma murjoo

Mutsi ei lakkaa ihmettelemästä sitä kun Mindy antaa mun harjoitella paimentamista kinttujensa kanssa

Me laidunnetaan yhdessä ja tässä kuvassa mä yritän syödä samaa heinää kuin Mindy. On mulla kyllä ihan mainio sisko!

KUN ÄITI ON POISSA NIIN KOIRAT HYPPII SEINILLE

2010-06-21T23:08:00.001+03:00

Kun mamma nautiskeli Korfun lämmöstä ja merestä, sekä laitostui kovaa vauhtia ( kokeilkaapa vaan all inclusive-hotellia kesäkuussa brittieläkeläisten seurassa), niin Annalla oli kaksi höperöä koiraa kotona. Metku-nahkarotta juoksi pitkin seiniä saaden taulut putoamaan sekä teki tärkeitä havaintoja toiminnoistaan: -Jos puren karvatonta häntääni, niin se sattuu, samoin täysillä seinään törmääminen! Vaikka tähän asti näkeminen on sen mielestä ollut yliarvostettua, on se aivan lumoutunut maailmasta, joka nyt aukeaa sen silmien edessä! Kumpikin koira seurasi Annaa herkeämättä ja änkesi nukkumaankin tämän kanssa, ettei vaan viimeinenkin katoa!
Tällä välin Ilari hankki räpylöitä sormien ja varpaiden väliin:

Jos korvat ovat vedessä, ei huutoa -Ui jo lähemmäs! voi kuulla eikä siis myöskään noudattaa!

Kuva ei kerro totuutta. Rinne oli niin jyrkkä, että kuvanottohetken jälkeen vuohet ja lampaat liirailivat alaspäin sorkat harallaan. Ei tarvitse ihmetellä perrojen kiipeilynhalua ja ketteryyttä, kun seuraa minkätyyppisissä maastoissa niiden on oletettu pystyvän työskentelemään! Lopuksi pakollinen kuva aiheesta "kreikkalainen kissa". Kyseinen katti hoitaa hiirikissan tointaan Paleokastritsan kylän munkkiluostarissa.

Huomenna on edessä vaativa tehtävä olarilaisen rottakissan kanssa. Se, että mökkitavaroita on esillä, saa kissan valppaaksi ja jos se näkee vilauksenkin omasta kantokassistaan, se katoaa. Edessä siis äkkihyökkäys nukkuvan pedon kimppuun, nappaus niskasta ja survaisu kassiin. Se ei varsinaisesti inhoa autoilua, mökillä on kivaa, mutta se, että henkilökunta kajoaa sen vapauteen, on anteeksiantamatonta!

TÄYDELLINEN MUODONMUUTOS

2010-06-11T10:06:00.001+03:00

Eilen vietimme koirien mielestä lähes täydellisen lomapäivän. Aamulla kahdeksan maissa menimme metsälenkille. Mindy löysi hyviä rusakonjälkiä ja Mette sinkoili silkkaa elämänriemua täynnä sinne, tänne. Koska Mindy viilensi rusakkojahdin nostattamia tunteitaan mutalätäkössä, suuntasimme metsästä auton suoraan Haukilahden koirarannalle. Siellä mudat irtosivat ja hiekkaa tuli tilalle, mutta hauskaa oli! Yritin vielä läheisellä niityllä saada edes osaa hiekasta irtoamaan pallonperässäjuoksun avulla, mutta aika tiukassa hieno uimarantahiekka on Mindyn curlien sisällä.

Ilarin hiekkataidetta

Illalla tyttöjen kasvattaja tuli käymään ja totesi saman kuin minäkin, eli Metkulta tukka pois ja loma alkakoon täysillä. Tänään Metku sitten pääsee Sarin trimmerin käsittelyyn. Pyysin, että Anna lähettää minulle sähköpostiin kuvia meidän uudesta koirasta. Niitä voin sitten Korfun hotellin koneelta ihmetellä.

Muodonmuutoksen kunniaksi räpsin eilisiltana myöhään kuvia jo vähän unisista koirista:

Poseeraaminen on Metkusta TOSI raskasta ja väsyttävää....

ja pitää äkkiä päästä kotiin nukkumaan.

Paitsi, että neiti huijasi. Kun Anna kaivoi lenkkarit ja juoksuvyön esiin, oli Metku tikkana mukana. Lenkillä kuulemma vaan paransi vauhtia loppua kohti. Saa nähdä, kuinka vauhti nousee, kun talja katoaa. Anna suunnitteli jo lenkkarien vaihtamista rullaluistimiin!

Kuvissa Metkun talja näyttää ihan hyväkuntoiselta, mutta tosiasia on, että se on valjaitten kohdalta järkyttävää huopalaattaa, neiti kun käyttää vieläkin treeneissä odotteluajan valjaista vapautumisen yrityksiin.

ANNAN PIPOJUHLAT

2010-06-05T21:50:00.001+03:00

MINDYN PÄIVÄKIRJASTA:

Meidän maanisten Muudsoneitten maanisuus jäi kalpeaksi aavistukseksi maanisuudesta, kun seurasi emäntäihmisen touhua viime viikolla. Emännällä oli LISTA. Asiaa, jota listalla ei ollut, ei ollut. Niinpä ei tokoiltu, ei uitu, ei saatu kunnon rapsutuksia ja metsäänkin päästiin vaan kerran. Silloinkin kerättiin jotain kieloja, mesimarjan rönsyjä ja mustikanvarpuja Annan pipojuhliin. Ja kun me Metkun kanssa vaan ihan vähän mentiin mutalammikoihin, sai mamma siitä kohtuuttoman hepulin.
Se siivoushössötys meni myös ihan yli ja ohi. Kun mamma oli yläkerrassa, niin Metku ihan vähän vaan kaiveli multaa pihalla ja ihan pikkuisen vaan juoksi seinän ja sohvan väliä, niin siitäkin seurasi kamala haloo. Mitäs ei järjestä kakaralle virikkeitä! Mä kyllä kävin heti kertomassa, et en se minä ollu, joku tolkku sentään.
Varsinainen pipopäivä alkoi lupaavasti. Mutsi leikkeli Parmankinkkua ja hunajamelonia heti aamusta, mun extrasuosikkeja! Mutta sitten ihmiset häipyi ja me oltiin kaksisteen suljettuna makkariin (johtuu Metkun hölmöilyistä. Se kun syö kaikki kukat maljakoista, mikä pönttö! No ne palas ja mamma otti Annasta kuvia meidän oikeesti tärkeitten kanssa:

Huomatkaa, kuka osaa poseerata ja kuka ei!
Tästä eteenpäin homma oli kuitenkin pelkkää alamäkeä. Ihania ihmisiä saapui, mutta:
(kuvat Ilari, mutta tarkoitushakuiset rajaukset mamma)

"Hei, huomatkaa mut!"

"Tästä voisi jo masentua!"

"Hei sedät! Mä oon pieni ja söpö!"

"Jee, lopultakin rapsutuksia!"

"Pliis, huomaa mut!"

"Jee, jee, huomiota!"

"Vaari! Mä oon sun suosikkikoiras! Oonhan?"

"Ehkä dramaattinen poistuminen auttais?"

"Ja kuinkas sitten kävikään?"

Syy on ton Metkun. Yllätys, yllätys! Sil on joku pakkomielle paimentaa. Annan pipojuhlissa se päätti, että Akseli (7v) tarvitsee paimenta, koska on niin pieni. Joopa joo! Ja mähän suhtaudun tyynesti kaikkeen. Vaikka siihen, et ihmiset nolaa itsensä rajottamalla meidän vapauksia. Seuraavia pipojuhlia odotellen, MINDY

KAIKEN KESKIÖSSÄ KOIRA?

2010-05-26T14:55:00.022+03:00

Melkoista menoa vesikoiramaailmassa viime aikoina. Meitä on paljon, jotka eivät edes halua tietää, mitä joku teki tai jätti tekemättä vuonna Erkki ja Pena tai kuka on tai on ollut kenenkin kaveri. Monta, jotka haluamme vain harrastaa ja touhuta koirien kanssa yhdessä ja kiihkotta. Yleisellä tasolla vesikoiraporukoissa voisi ottaa ihan vaan normaalit hyvät tavat käyttöön, siis ihan vaan perusasiat, kuten sen, että tervehditään (vaikkei koirat olisikaan samasta kennelistä tai samasta intressiryhmästä), tai sen, ettei puhuttaisi esim. näyttelyssä avoimesti halveksien toisten koirista jne.
Tästä "Kenen joukoissa seisot"-meiningistä sain taas muistutuksen, kun menimme kersakoiran kanssa Haminan KV-näyttelyyn. No seistiin yksin ja ihan kivat jutut meillä oli springeriporukoitten kanssa. Juttelin myös Metkuttimen mamman siskon Pinta-pennun emännän kanssa.
Tuomari oli sitä mieltä, että ERI:n ansaitsivat vain valionartut, eli vain kypsempi kauneus oli valttia. Ei hätiä mitiä. Olin tavattoman tyytyväinen Ketkulapseen, joka pomppi vain kerran, näytti hampaat kauniisti, makoili rauhallisena maassa odotellessan ja seisoi pääsääntöisesti kuin patsas tuomarin vuoroin sanellessa arvosteluaan, vuoroin nauttiessa eväitään. -Ei kun kotiin kasvamaan, oli viesti jangstereille. Kyllä tässä kuitenkin olisi tarkoitus vielä muutamat EH:t hakea tänä keväänä!
Metkuttimen arvostelu:

Feminiininen, erittäin hyvän tyyppinen narttu. Feminiininen oikeanmallinen pää. Turhan niukat etukulmaukset, hyvin kulmautunut takaa. Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Keskivahva luusto. Hieman pehmeänlaatuinen karva. Liikkuu OK, mutta saa vielä jäntevöityä. Miellyttävä luonne. EH, JUK1

kuva Sami Osenius

Noista kulmauksista piti ihan kysyä kasvattajalta, joka rauhoitteli, että oikeanlaiset ovat ja oikeassa paikassa. Karva nyt on, mitä on, kakaralla. Kun vertaa Metkun näytelmähommien alkua Mindyyn, niin ilmeisesti suomalaiset tuomarit ovat tiukentaneet asennettaan junnuihin. Mindy kävi samanikäisenä ja samanoloisena näyttelyssä, joista kahdessa ensimmäisessä oli ROP-koira ja sai sertin ja minä mietin, että näinkö helppoa tämä on.

Eilen sitten leppoisasti treenattiin tuttujen koirien kanssa. Tuntuu, että Ketkutin on hiljalleen ymmärtämässä hitusen siitä, että hauskuus alkaa, kun käyttäytyy ensin oikein.

METTE RAKASTAA

2010-05-22T18:48:00.002+03:00

Nyt eletään tilanteessa, jossa on pakko nostaa kädet pystyyn: Ei ehdi, ei pysty, ei jaksa. Nimittäin harrastaa koirien kanssa. Meidän koirat elävät nyt tavallista lähiökoiraelämää. Tällä viikolla ollan käyty yksissä treeneissä ja muuten vaan normilenkeillä. On koulun kevätjuhlaa, jossa mahtavana haasteena ja suuremmoisena tehtävänä on saada toisluokkalaiset mm. tanssimaan tangoa. On todistusten miettiminen, on harrastuskauden päättyminen lapsilla, on Annan lakkiaiset. Aina, kun on joku juhla tiedossa, emäntäihmiseltä katoaa suhteellisuudentaju. Joka ainoa rikkaruoho on saatava pihalta kitkettyä ja pesuhuoneen kaakeleiden saumat jynssättyä. Ihan turha tulla sanomaan, että Annan vieraat eivät niitä tarkastele!
Onneksi punkkimagneetit ovat autuaan tietämättömiä emäntänsä oudoista aivoituksista. Niistä on kiva, kun saa hääriä mukana muka auttamassa. Pihan kastelussa niistä ainakin on suurta apua:

Kuvat Ilari

Tätä varaslähdön ottanutta kesää ollan käyty haistelemassa myös Haukilahden koirarannalla, jossa tytsyt antoivat perin älykkään vaikutelman itsestään:

Kuvat Anna

Mutta elämähän on ihanaa, kun vauhtia riittää ja Mette saa rakastaa

Kuvat Anna ja Ilari

LEIDIT LANDELLA

2010-05-18T20:49:00.001+03:00

Käsittämättömän helteinen viikko hurahti maalla nopeasti. Lämpö teki tehtävänsä- treenireppu lojui naulakossa koko viikon avaamatta ja veripullo samoin pakastimessa. Ei vedelty verijälkiä, ei. Kun emäntäihminen keskittyi sisätöiden ja pihatöiden aktiiviseen välttelyyn, saivat koirat aktivoida itse itsensä. Tässä tyylinäytteitä:

Naapurin Otto "paimennuspuuhissa"( Selvyyden vuoksi: Oton emäntä ahkeroi kuvanottohetkelläkin kun minä vaan velttoilin kameran kanssa)

Mette- varteenotettava vahtikoira

vahtivuorossa jälleen

Mindy tuumii, että kukin tyylillään...

Metkun omatoimiagitreenit

Välillä väsy yllätti pienen koiran, jonka piti etsiä pieni kolo

Sarjamme "Lausumia koirastasi" täydentyi eilisiltana täällä kotona. Iltalenkillä meren rannalla eräs koiraa ulkoiluttanut nainen kysäisi, että mitä koiria sinulla siinä on. -Espanjanvesikoiriahan nämä, vastasin .Tähän nainen, että hän jo ajattelikin, että harvinaisen pieniä barbetteja! Mutta illan paras oli vielä edessä: Anna on ottanut tavakseen juosta iltalenkin yhdessä Metkun kanssa. Metkun elämänasenne "Kova vauhti" lienee osasyy tähän. Kun Anna ja Mette juoksivat erään varttuneemmassa iässä olevan naisihmisen ohi, tämä huikkasi: " ONPA SINULLA VIRTAVIIVAINEN KOIRA!" Ajatelkaas, niin vaan mummonmokoma näki tuon kaiken karvan alle ja siellä sen pienen virtaviivaisen koiran!

ITSETUTKISKELUN PAIKKA

2010-05-09T21:11:00.000+03:00

Tämäniltaisessa pentuagissa kulminoitui Metkun ja minun suhteen ongelma. Luoksetulo tietää kiinniottoa ja hauskan loppumista. Siispä Metku kiertelee ja kaartelee sekä pysyy turvaetäisyyden päässä minusta. Näin ei hauskuus lopu eikä joudu pois kentältä.
Ongelma näkyy vain TOKO- ja AGI-treeneissä, ei siviilissä. Metsässä mokoma tulee luo, pihalla samoin. Sata kertaa luo ja palkka ja yhden kerran kiinni, tiedän..., mutta treeneissä. Appuva!

Tänään syyllistyin kaappaamaan koiran kiinni niskavilloista, hermo ei vaan enää kestänyt. Eiliset TOKO-treenit olivat katastrofaaliset, kun valjaat olivat kotona. Mette karkaili Mindyn vuorolla läpi pannan ja kirmaili kuin vasikka keväisellä niityllä. Jätin huomiotta ja jatkoin treeniä Mindyn kanssa. Mindy-parka oli tosi kovilla kun mini-Muudson sinkoili häiritsemässä. Kannoin Metkun autoon lopputreenien ajaksi. Siellä se oli, kumma kyllä hiljaa, mutta Mindyn osalta homma oli levinnyt. Ei oo helppoo eikä päässä raksuta mitään järkevää. Nyt tuo Metku-Muudson makaa lattialla Heinähattu-Vilttitossuna heinänkorret karvoissa roikkuen. Tyytyväisenä ja rauhallisena , unissaan tuhisten. Päivä kerrallaan tässä edetään, toivottavasti oikeaan suuntaan.

TEMA CON VARIAZIONE

2010-05-07T20:21:00.001+03:00

I don´t care what the weathergirl says, when the weathergirl says it´s raining. You´ll never hear me complaining...

Ei muuten ole totta, siis tuo jälkimmäinen. Tänään oli kyllä pakko kysyä, että onks pakko, jos ei tahdo. Siis lähteä ulos tuonne sateeseen kahden vesikoiran ( joista toinen ei ole mikään sadevesikoira) kanssa. No Mette-weathergirl pursui tarmoa ja rakkautta kaikkea ja kaikkia kohtaan, eli pakkohan se oli mennä, vaikkei tahtonut.
Koirien turkit ovat hassun erilaiset. Mindy puskee pientä ja tiukkaa kiharaa, joka kerää kaiken mahdollisen hiekan, kuran ja ravan sisäänsä. Metkulla on löyhät avorastat, joita tuuli pöllyttää ihoon asti ja joista kaikki epäpuhtaus tuntuu liukuvan pois. Onkohan siinä kasvattajan tuotekehittelynä joku teflonkäsittely?
Siellä tai täällä, huvit ovat samat:

"Säikytellään ohikulkijat"-niminen muunnos teemasta

Meillä onkin karvatyttöjen kanssa A-luokan loma tiedossa ( ei miehiä, ei lapsia, ei murrosikäisiä, ei kissoja). Maanantai-aamuna suuntaamme auton keulan kohti Puumalaa ja vietämme siellä koko viikon nauttien keväästä. Viime kesänä päätimme Otto-koiran emännän kanssa lähteä kevätretkelle Roomaan. Rooma vaihtui jotenkin Puumalaan ja kaikki koiruudet pääsevät mukaan. Ehkä sitten ensi vuonna?

PUTKEN PÄÄSSÄ EI NÄY VALOA

2010-05-05T17:41:00.003+03:00

Jo aika ihana onttomato vaihtuikin viime pentuagissa HYVIN EPÄILYTTÄVÄÄN KAARTUVAAN PIMEÄÄN PUTKEEN. Putken suulla saattoi Metkun mielestä asustaa, muttei missään nimessä edetä eteenpäin kohti pimeyttä. Takaakiertokin hidastui, toivottavasti tilapäisesti, kun poistin namialustan ja koko kierto olisi pitänyt tehdä ilman palkkaa. Kohtuutonta saavutettujen etujen poistamista Metkun mielestä! Muutoin Mette oli harkoissa oma vakavamielinen ja hillitty julkipersoonansa. Toisin kuin tokoharkoissa, se ei karkaillut toisten työskentelyä häiritsemään eikä saanut hepuleita. Eli valjas-panta-liinayhdistelmää emme agissa ainakaan vielä tarvitse.
Kaikki on katoavaista. Tästä muistutti Oton asentama kävijälaskuri (josta vielä maksoin mokomalle), joka yht äkkiä vain hävisi! Toivottavasti se ei ollut mikään sisällöllinen kannanotto...Tähän uuteen, toivottavasti kestävämpään malliin, löysin linkin Nunon blogista, niin että kiitos Ulla!
Tänään menemme tahkoamaan Mindyn kanssa tokoa ja Metkun kanssa vähän sitä sun tätä ( mm. sitä, että jätetään Roope, Rosa ja Leevi treenien aikana ihan rauhaan).

Mindy, maailman hitain turkinkasvattaja

Mette, kaino ja vieno-ainakin agilitykentällä

METKUN TEINIVAPPU

2010-05-02T20:55:00.000+03:00

Koska mutsin mukaan mulla on murrosikä, mä päätin kokeilla, miltä teinivappu sit niinku tuntuu. Vappuaaton ja -päivän välisenä yönä mä pidin perinteitä yllä oksentamalla. Sitä ennen mä olin tietysti juonu paljon ja sekasin: ojavettä, järvivettä, saunavettä, kanisterivettä ja suovettä. -Ja tietysti oksensit sit sohvalle, sano mutsi. No oksensin mä kyl lisää lattiallekin. Seuraavana aamuna mul oli tukka kipeä:

Pihalla me örvellettiin mun systerin kanssa ihan kunnolla. Tietysti me rähistiin keskenämme ja sit räyhättiin kaikille naapureille tasapuolisesti. Jos joku vaan uskalsi vähän vilahtaakin pihalla, niin me haukuttiin se.

Lopuks mä harjoittelin pihalle sammumista. Mut mulle tuli kuuma ja mä niinku palasin lapsuuteen ja häivyin syömään kissankakkaa liiterin alle. Et silleen!

METKUN AGITREENIT

2010-04-25T20:48:00.002+03:00

METKUN PÄIVÄKIRJASTA:

Tänään oli kiva päivä. Iltapäivällä mutsi rupes lupaavasti rapistelemaan lihapullapakettia ja täyttämään vesipulloa. Jes, jotain tapahtuu! Mentiin autoon ja Leppävaarasta sain kaveriksi Nokin, jonka kanssa otettiin ihan iisisti ja kerättiin voimia tulevaa hauskuutta varten. Mutsi tosin huomas matkalla, että se oli jättänyt mun aginamit eteisen naulakkoon, mut mä en pannut yhtään pahakseni, sainpas maistaa Nokin saksanhirveä ja Taikan lihapullia!
Mä en kyl yhtään tykkää siitä kun mut jätetään kentän laidalle ja niinpä mä itken. Mun systerin, Pookon isäntä sanoi, että mä itken kuin pikkupentu. No kait sitä täytyy yrittää olla hellyttävä, jotta toi sydämetön mutsi heltyis ja hakis mut pois.
Kentällä harjoiteltiin pöytää ( kumma kun nyt sit saakin kiivetä pöydälle, pliis eukko, koita jo päättää!) Luonnollisestikin olin vähän hämmentynyt moisesta linjanmuutoksesta. Toinen uusi juttu oli putki. Semmonen iso ontto mato. Mutsi ja se Sanna hihku ja huuteli niin, että mä niiden mieliks menin sinne ( ja sen päässä oli sitä Nokin sikahyvää hirveä). Lopuks mä aloin jopa tykätä siitä onttomadosta. Kolmas asia oli joku sininen keppi, jota ei saanut järsiä, vaan sen yli piti hypätä. Ja taas ne hihku! On se kiva, kun ihmiset tulevat onnelliseksi niin pienestä.
Homman kruunasi päätön kimppajuoksentelu läheisellä niityllä.
Tänään oli kiva päivä!

KUKA KOULUTTAA JA KETÄ

2010-04-23T19:31:00.003+03:00

Ne on ne suutarin lapsen kengät ja kasvatustieteen maisterin koirat... Olenkin töissä sanonut, että joka osaa kouluttaa koiria, osaa kouluttaa myös ihmisiä, mutta että osaa kouluttaa ihmisiä, ei takaa, että osaa kouluttaa koiria! Kun noihin karvanaamojen toimintaan ei vaikuta vakava puhe, ei tavoitteisiin viittaaminen, ei viikon lopulla odottava palkkio saati joku tulospalkkio, ei huomautus asenteen tai aktiivisuuden vaikutuksesta arviointiin, eikä edes se, että minä sanon, että homma tehdään näin, koska minä sanon! Aivan kohtuutonta!
Se, että tiedän aika usein, miten Mindyn kanssa toimin, ei takaa yhtään sitä, että Metteen purisivat samat konstit. Molemmille koirille on yhteistä mieletön halu toimia ja tehdä yhdessä, siitä saan olla kiitollinen. Metten kanssa asia on saanut jo huvittavia piirteitä: Keskiviikkona tokoilimme Susan ja Leevin kanssa, kun Mette keksi, miten pannasta vapaudutaan ja päästään kentälle Mindyn vuorolla. Vaikka panta oli niin tiukalla kuin vain voi olla, se aina sai sen päästään ja kirmasi kentälle. Oman vuoronsa lopuksi se laittaa nelitassujarrut päälle ja haraa pontevasti vastaan. Mette, joka muuten vielä on nöyristä nöyrin eikä uhmaile kenellekään!

Sannan pentu- vai pitäisikö sanoa teiniagissa olemme käyneet nyt yhden kerran. Olin ilahtunut siitä, että Mette oli avoimen positiivisen utelias toisia pentuja kohtaan ennen treeniä, mutta keskittyi kentällä tekemiseen kanssani. Eikä se myöskään ujoillut, niin kuin vielä talvella pentutokossa, vaan roikkui täysillä köysilelussaan, oli kaiken kaikkiaan melko oma itsensä, se rauhallinen julkinen versio.
Metten kanssa tekemisen rajoittaminen on tärkeää, koska se ajaa itsensä helposti ylikierroksille, eikä lopulta edes pysty rentoutumaan nukkumaan, vaan itkee ja uikuttaa rauhattomuuttaan! Tosin sen feminiiniseen asenteeseen tuntuukin kuuluvan motto: -Aina on hyvä tilanne vetäistä pienet itkut!
Ai niin, pähkäilin tässä alkuillasta, miten saada Mette kiinnostumaan kosketusalustasta. Se kun ei tarjoa tekemällä muuta kuin maahanmenoa ja sitä naisellista itkua! No, Mindy tuli lenkiltä ja kiinnostui lihapullista, minusta ja kosketusalustasta. Se alkoi tarjota erilaisia vaihtoehtoja, mm. hauskan tassuläpsyn alustalle. Kun naksuttelin ja palkkasin Mindyä, se aiheutti tietysti entistä vuolaamman itkun Metkulta. Lopulta Itku-Metku alkoi myös varovasti koskettaa alustaa. Niin me sitten mentiin, että Mindyn vuoro ja Metkun vuoro, Mindyn vuoro...

Ja käskyhän oli että ISTU

Mindyä nolottaa mokoma tohelo sisko!

HERRA II-MURI-MURI

2010-04-19T20:37:00.014+03:00

Kuten ihan aidolla Urpolla ja Turpolla on kotonaan lastenhuoneen kauhistus, kamala herra Ii-Muri-Muri, on perromaisilla vastineillamme samanmoinen vekotin kotona. Näillä keleillä vieläpä miltei päivittäisessä käytössä. Her Royal Highness, korsolainen löytökissa Ronja, on sitä mieltä, että herra Ii-Muri-Muri ja Hän eivät mahdu samaan kiinteistöön samaan aikaan. Mindy edustaa astetta lievempää kantaa, eli ei mielellään oleile samassa huoneessa, missä herra Ii-Muri-Muri murisee. Ja Mette, no: Elämä on ihanaa, mamma on ihana ja jos mamma kerran leikkii herra Ii-Muri-Murin kanssa, niin herra Ii Muri-Murikin on ihana!

Tänään Mette lähestyi herra Ii-Muri-Muria päättäväisesti kikkaillen sählypallolla. Pieni tekniikkataiturillinen osuus ja syöttö herra Ii-Muri-Murin mailan lapaan! Mikä karvas pettymys! Passiiviseen pelaaja-asenteeseen tottunelle Metkullekin oli herra Ii Muri-Murin täydellinen välinpitämättömyys loistosyöttöä kohtaan liikaa ja se poistui paikalta.

Mutta koska elämä on ihanaa, niin ihanaa tekemistähän löytää, kun selkänsä kääntää! Napakka puraisu Mindyn kintereeseen saa kummasti kaveriin vauhtia! Ja pian on taas kunnon nassikkapaini käynnissä!

-Hiljaa! huutaa Ilari. Eihän täällä saa edes koota legoja rauhassa!

KOIRAN KOULUSSA

2010-04-13T17:49:00.000+03:00

Mindylla on leluhiiri ( joka on sille yhdentekevä), jonka Mindy omistaa ja jonka Mette haluaa ja jonka siis Mindy omistaa.

Mutta koska Mette hiiren haluaa, niin Mindy päättää sen edelleen omistaa, vaikka se on sille yhdentekevä.

Siis OMISTAA!

Mette kiertelee ja väijyy, haukkuu ja vinkuu. Mindy hiiren omistaa (sen, joka on sille yhdentekevä).

Mette pienessä päässään ovelan keinon kehittää: -En hiirtä toisen tassuista viedä uskalla, enkä pään alta rohmaista. Jos tätä helistintä tässä lähemmäs kuljetan, niin siitä Mindyn kiinnostumaan saan ja mä ehkä hiiren omistan!

No Mindy omisti ja Mette kaipaili ja lähes vartin tätä touhua seurailin. Mindy päätti, että nyt riitti koulu tää ja hiiri lattialle jää. Mette hetken hiiren omisti, mutta ketä sellainen hiiri kiinnosti, jonka toinen jo hylkäsi?

KEVÄÄN MERKKEJÄ

2010-04-11T17:14:00.010+03:00

Nyt sen ovat sitten tutkijatkin todistaneet, että Haapaselällä on norppia ja uusi pesimäalue! Se viime kesäkuussa näkemäni norppa ei siis ollutkaan mikään vanhapoika Nestori Miikkulaisen vanha yksinäinen norppaukkokaveri vaan ihan viriili tuleva isä/emonorppa. Perheen sisäiset ristiriidat verkkokalastuksen ja kuuttiensuojelun suhteen tulevat nyt kärjistymään, enää ei taida riittää suojelutarrojen liimaaminen vihjaaviin paikkoihin. Aikuiset norpat ovat jo ansiokkaasti repineet verkkohin miehenmentäviä aukkoja, pitääköhän naisväen nyt auttaa niitä ja tarttua saksiin? Parisuhdeterapeutit hoi, täällä on potentiaalista asiakaskuntaa...
Niin tai näin. Se, mitä meidän perhe verkoilla haluaa saada, on kuha, jota onneksi saadaan vasta heinäkuussa, jolloin kuutitkin ovat kyllin vahvoja repimään verkosta kaloja ja itsensä niistä irti. Seuraamme tilannetta, ministeri Anttila!

Mindykin sen tietää, että tämän jääkannen alla tapahtuu, kukaan ei ole vaan ymmärtänyt siltä kysyä.

Kotona kevään merkit ovat arkisempia. Meidän pihalle on joku törkeä vesikoiralapsi kakkinut monta monituista kasaa, jotka nyt armotta paljastuvat hankien sulettua. Kukahan kumma se voisi olla? Sama törkeä ja nimeämätön karvatenava on oksasilppurin tehokuudella paloitellut pensaita ja kaivanut maahan syviä onkaloita.

Mindyn mulkaisu kohti kameraa puhuu omaa korutonta kieltään: "Hitto, että tuossa kersassa on välillä kestämistä!"

SADETTA JA SUMUA

2010-04-05T19:58:00.001+03:00

Pääsiäisen sää oli vaihteleva. Välillä satoi vettä, välillä paistoi aurinkokin. Kolasin joulukuussa valmistuneen laiturin lumen ja jään alta esiin ja sain houkuteltua isäntäihmisen kantamaan sille kansituolitkin aurinkoa odottamaan.

Kukin käytti laituria, kuten parhaaksi näki. Mette ja Ilari tekivät sieltä lumisyöksyjä, Mindy nouti sieltä loikaten rakasta lumestalöydettyä pesäpalloaan, Otto harjoitteli säbää ja kansituolitkin saivat käyttöä auringon välillä paistaessa lämpimästi!

Koirat olivat elementissään. Mette-karvaturri on varsinainen pihakoira, joka ei malttaisi sisällä olla ollenkaan, on niin paljon kanniskeltavia saunapuita, tongittavia lumikasoja, lumesta esiintyöntyviä heinätupsuja ja puitten juurilta löytyvää ihanan makuista metsämaata!
Mindy taas rakastaa saunomista ja lämpimissä paikoissa loikoilua. Välillä sekin innostui hepuloimaan Meten kanssa ja ne painelivat pitkin jäätä sohjon roiskuessa ympäriinsä.
Kerrankin kuvailin kameralla muuta kuin koiria. Pilvien ja sumun liikkeet muodostivat järvenselälle kiehtovia kuvioita:

URPO JA TURPO

2010-03-30T16:51:00.010+03:00

Urpo on harmaa (töpö)häntäinen karhu, joka tykkää kukista ja sillä on leveä peppu. Turpo on myös karhu, pieni ja ruskea. Se on tulinen ja temperamenttinen. Kumpikin on vähän pyöreitä, koska ne nauravat niin paljon. Jotenkin näin se meni, esittelyteksti "Urpo ja Turpo"-kirjoihin äidinkielen opeoppaassa. Jotenkin tuli nuo omat karhut mieleen....

Sunnuntaina kävimme Meten kanssa Kaapelitehtaan pentunäyttelyssä. Tapasimme siellä koiratuttuja ja tuttuja pentusia. Mette käyttäytyi tilanteessa yllättävän asiallisesti. Se ei hermoillut yhtään, toisin kuin emäntänsä....Mindy on niin pomminvarma näyttelykoira, josta tietää, että mitä suurempi kehä ja mitä enemmän yleisöä, sitä paremmin se viihtyy...Metkusta taas ei voinut etukäteen tietää. No nytpä tietää, ettei tarvitse hermoilla. Tuomaritäti ei ollut mikään vesikoiratuomari ja tällaisen arvion hän antoi Metestä:
"Hyvän tyyppinen narttupentu, jolla voisi olla hieman lyhyempi kuono-osa. Hyvä ylälinja. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa, matala kinner. Hyvä luusto ja vahva runko. Liikkuu kauttaaltaan hyvin. Esiintyy hyvin. Hyvä karvapeite."

Hmm. Jos nyt jollakulla tämän talon koiralla on tuota nenäosastoa hieman enemmän siunaantunut, niin se on kyllä isokarhu-Mindy. Tässä siis Turpo-Mette Kaapelilla:

kuva Sari Styrman

Tänään meillekin hankittiin kevään kunniaksi oma nouto-dummy. Vaviskaa kaikki puput ja sorsat sekä tietysti fasaanit! Tästä se lähtee!

SADETOKOA

2010-03-26T23:36:00.000+02:00

Tänään treenailtiin Rosan, Roopen ja Leevin kanssa vaihteen vuoksi täällä Olarissa. Mindy, hieno neiti, sokerista tehty, oli sitä mieltä, ettei takamustaan kyllä ällöttävän märälle asvaltille laske. -Se on kiinni vain motivoinnista, tuumi Susa. Minä jupisin, että tässä ei auta edes koko HK-Bleu. Nirppis, mikä nirppis! Niinpä meidän hienohelma suoritti paikallaanmakuun kuivassa betoniportaikossa karskien sällien makoillessa märällä alustalla. Metukka-Letukka on onneksi toista maata, sitä eivät lätäköt haittaa, kaikki, aivan kaikki on huisin hauskaa!